Klassikkokirjallisuutta antiikista postmodernismiin
Kirjallisuushistoriaa ilmestymisaikojen mukaisessa järjestyksessä
ANTIIKKI
Kreikka
Homeros: Ilias ja Odysseia (n. 800 eaa.–600 eaa.)
Maailmankirjallisuuden tunnetuin eepospari, joista toinen kertoo myyttisestä Troijan sodasta ja toinen sankarin, Odysseuksen kotiinpaluusta. Odysseia on toiminut mallina myös lukuisille myöhemmille seikkailu- ja matkakuvauksille.
Sofokles: Kuningas Oidipus (n. 430 eaa.–425 eaa. )
Tragedia, jossa päähenkilö toteuttaa tietämättään hänelle langetetun hirvittävän ennustuksen ja sokaisee lopulta itsensä ”nähdäkseen paremmin”.
Rooma
Petronius: Trimalkion pidot (teoksesta Satyricon, n. 50)
Satiirinen katkelma parodioi Rooman yläluokan elämäntapoja: nousukkaan järjestämissä ylellisissä pidoissa mitä mielikuvituksellisemmat ruokalajit, ohjelmanumerot ja kommellukset seuraavat toisiaan.
Ovidius: Rakastamisen taito (1. vuosisata)
Oman aikansa niksiopas rakastamisen taidosta nautinnonhaluisille roomalaisille.
KESKIAIKA
Dante: Jumalainen näytelmä I–III, yksi osa (1300-l.)
Runoilija-kertoja kuvaa matkalaisen vaellusta helvetistä kiirastulen kautta paratiisiin. Matkan varrella kohdataan hahmoja Luciferin pikkupiruista ihanaan Beatrice-neitoon.
Kansaneepokset – tutustu yhteen näistä:
Beowulf (Englanti)
Niebelungin laulu (Saksa)
Rolandin laulu (Ranska)
Edda (Islanti)
Näitä suullisena perinteenä alkujaan syntyneitä myyttisiä tarinoita alettiin kirjata muistiin keskiajalla. Myöhemmin tarustoista on ammennettu muun muassa kansallisromanttisia aatteita.
Francesco Petrarca: Sonetteja Lauralle (1300-l.)
Runoilija taivaallisen ihanan naisen pauloissa. Tuntemattoman naisen ylistys kuului keskiajan trubaduuriperinteeseen, mutta Petrarca antoi ylistyksen kohteelleen nimen ja toi mukaan renessanssille tyypillisen yksilökeskeisyyden ja sisäisen kamppailun.
RENESSANSSI
Giovanni Boccaccio: Decamerone (1300-l.)
Firenzen lähistölle ruttoa pakenevan seurueen sata ironista, iloista ja eroottista novellia. Kehyskertomusrakenteen ensimmäinen edustaja.
Thomas More: Utopia (1516)
Portugalilaisen löytöretkeilijän seikkailuista kertova teos, joka kritisoi aikansa yhteiskuntaa ja esittää kuvitelman ihanneyhteiskunnasta.
Niccolo Machiavelli: Ruhtinas (1532)
Ihmistä viekkaana sutena kuvaava poliittinen teos. Ohjeita jyrkkään vallankäyttöön vahvan valtion luomiseksi.
Francois Rabelais: Gargantua (1535)
Kansanomaisen hirtehisiä juttuja ranskalaisten kansantarinoiden jättiläisestä. Jättiläismäistä ovat niin koko, ruokahalu kuin lukeneisuuskin.
Michel de Montaigne: Esseitä (1588)
Suorasukaista ihmiskunnan tarkastelua ja kirjoittajan itsetarkkailua. Kirjoituksia pidetään ensimmäisinä essee-tekstilajin edustajina.
William Shakespeare: Romeo ja Julia (1594–96)
Tragedia nuorten rakastavaisten suhteesta, jota suvut eivät hyväksy.
William Shakespeare: Hamlet (1600–01)
Näytelmä Tanskan prinssistä Hamletista, joka saa tietää setänsä murhanneen hänen isänsä. Kostoa ja epäröintiä.
Miguel de Cervantes: Don Quijote (1605)
Parodia aikansa suosituimmasta romaanilajista, ritariromaanista. Romaanitaiteen perustajana pidetty humoristinen teos.
William Shakespeare: Kuningas Lear (1605–06)
Tragedia turhamaisesta vallanpitäjästä, joka haluaa luovuttaa valtakuntansa tyttärilleen, mutta vaatii vastalahjaksi lupausta vilpittömästä rakkaudesta.
KLASSISISMI
Pierre Corneille: Cid (1637)
Tragikomedia rakkaudesta ja suvun kunniasta. Aatelisetiikan vaatimukset menevät rakkauden tunnustamisen edelle.
La Fontaine: Eläintarinoita (1668–94)
Moraalisia eläintarinoita, joissa eläinten yhteisön kautta satiirin keinoin kuvataan ihmisyhteisöä. Esittää totuudet sorrettujen äänellä.
Molière: Saituri (1668)
Komedia pihiydestä. Tarina siitä, kuinka loputon laskelmointi ei johdakaan hyvään.
Molière: Tartuffe (1669)
Aikanaan sensuroitu muotokuva teeskentelevästä papistosta, tekopyhyydestä ja perheonnen tuhoutumisesta.
Molière: Luulosairas (1673)
Pisteliäs komedia asiantuntijavallasta ja yhteiskunnan hyväosaisista.
VALISTUS
Daniel Defoe: Robinson Crusoe (1719)
Romaani autiolle saarelle haaksirikkoutuneen miehen elämästä, robinsonadien äiti.
Voltaire: Candide (1759)
Nuori maailmanparantaja kokee kovan opin todellisessa elämässä.
Jean-Jacques Rousseau: Émile eli kasvatuksesta (1762)
Uudenlaisen kasvatusperiaatteen esittely: korosti tiukan kurin sijaan lapsen omien kykyjen tukemista. Ihanteena luonnollinen ihminen.
ROMANTIIKKA
Johan Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset (1774)
Aikansa nuorison kulttikirja romanttisen rakkauden kärsimyksistä.
Johan Wolgang von Goethe: Faust (1808)
Draama kapinasta, synnistä ja sovituksesta. Hyvän ja pahan taistelua Faustin sielusta.
Jane Austen: Järki ja tunteet (1811)
Toisilleen vastakohtaisten sisarusten tunteita roihuavia ihmissuhteita.
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (1813)
Äidin tyttäriensä naittamisinnostus johtaa niin ylpeyden kuin ennakkoluulojen murtamiseen.
Jane Austen: Emma (1816)
Seurapiirineitokainen sotkeutuu ystäviensä rakkaussuhteisiin.
Mary Shelley: Frankenstein. Uusi Prometheus (1818)
Kaikki perinteisen kauhun elementit yhdistävä tarina elämän salaisuutta selvittävästä tutkijasta ja hänen hirviöluomuksestaan.
Alexander Puškin: Jevgeni Onegin (1823–37)
Kaksintaistelutragediaan huipentuva romanttinen kolmiodraama. Runonäytelmä.
Heinrich Heine: Laulujen kirja (1827)
Saksalaisrunoilijan lyyrinen runoteos.
Victor Hugo: Notre Damen kellonsoittaja (1831)
Tarina sijoittuu keskiajan Pariisiin ja kertoo keskiaikaisista noitavainoista, väkivallasta, kuolemasta, rakkaudesta ja mystiikasta.
Alexandre Dumas vanh.: Kolme muskettisoturia (1844) ja Monte Criston kreivi (1844)
Historiallisia seikkailuromaaneja.
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani (1847)
Aikakautensa naisen aseman analyysi.
Emily Brontë: Humiseva harju (1847)
Luonnon ja sielunliikkeiden kiihkeää kuvausta – aiheena siis rakkaus.
Aleksandre Dumas nuorempi: Kamelianainen (1848)
1800-lukulainen pariisilainen rakkaustarina.
Victor Hugo: Kurjat (1862)
Romantiikan ja realismin välimaastossa liikkuva teos pyrkii selittämään elämää erilaisten aatteiden ja teemojen kautta: tarinassa on rakkautta, rohkeutta, peräänantamattomuutta, köyhyyttä, uhrautuvaisuutta ja anteeksiantoa.
Alexander Puškin: Boris Godunov (1874)
Puškinin shakespearelainen runomuotoinen murhenäytelmä.
Selma Lagerlöf: Gösta Berlingin taru (1891)
Alkoholisoitunut pappi päätyy rikkaan kartanon palvelijaksi ja etsii elämänsä rakkautta.
Bram Stoker: Dracula (1897)
Verta imevä vampyyri tartuttaa verenhimonsa uhreihinsakin. Vampyyrikirjallisuuden klassikko.
Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket villihanhien maassa (1906–1907)
Peukaloinen matkustaa villihanhien mukana Ruotsin halki.
Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen (alkup. 1845)
Synkkämielisiä jännitys- ja kauhunovelleja.
Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset (suom. 2007)
Grimmin veljekset: Satukirja (1812)
Tunnettujen satujen väkivaltaisia alkuperäisversioita. Mukana muun muassa Prinsessa Ruusunen, Saapasjalkakissa, Punahilkka ja Sammakkoprinssi.
REALISMI JA NATURALISMI
Stendhal: Punaista ja mustaa (1830)
Kuvaus ranskalaisesta yhteiskunnasta – Napoleonin jäljittelystä, teeskentelystä ja epäaitoudesta. Ajallisesti ja paikallisesti tärkeän miljöön kuvaamisen edelläkävijä.
Nikolai Gogol: Reviisori (1836)
Farssinäytelmä venäläisistä virkamiehistä.
Charles Dickens: Oliver Twist (1838)
Orpopojan tarina köyhäintalosta taskuvarkaaksi ja kohti parempaa elämää.
Nikolai Gogol: Kuolleet sielut (1842)
Maaorjuutta kritisoiva romaani, jonka Gogol kirjoitti venäläiseksi vastineeksi Danten Jumalaiselle näytelmälle.
Charles Dickens: David Copperfield (1849)
Nuoren pojan elämästä ja seikkailuista 1800-luvun Englannissa kertova teos, joka – aikakautensa kirjallisuudelle tyypillisesti – herätti tietoisuuden lapsityövoiman aiheuttamasta kurjuudesta.
Guy de Maupassant: Novelleja (suom. 1974)
Novellin uranuurtajan tarkkoja sosiaalisten olojen kuvauksia, joissa ihmiset ovat kohtaloidensa vankeja.
Jack London: Merisusi (1953)
Tyynellemerelle sijoittuva hylkeenpyyntimatka.
Gustave Flaubert: Rouva Bovary (1857)
Ensimmäisenä realistisena romaanina pidetty teos maalaislääkärin vaimon syrjähypyistä ja elämän tyhjyyden karkottamisesta.
Ivan Turgenjev: Isät ja pojat (1862)
Omana aikanaan ajankohtainen ja samalla iätön sukupolvien välisen kuilun kuvaus.
Leo Tolstoi: Sota ja rauha (1865–869)
Kolmen erilaisen perheen elämää Napoleonia vastaan käytyjen sotien aikana.
Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus (1866)
Vapauden ongelmana syyllisyys – yksilöllisen sielunelämän tarkka kuvaus.
Henrik Ibsen: Peer Gynt (1867)
Symbolinen näytelmä mielikuvituksellisista seikkailuista.
Fjodor Dostojevski: Idiootti (1868)
Vastakkaisten henkilöhahmojen keskinäistä kilpailua samasta naisesta.
Leo Tolstoi: Anna Karenina (1875–1877)
Suuri rakkaustarina ilottomassa avioliitossa elävästä Anna Kareninasta, joka kuitenkin kohtaa elämänsä rakkauden.
Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut (1876)
Tom Sawyerin ja Hucleberry Finnin seikkailuja taikauskoisessa mississippiläisympäristössä.
Henrik Ibsen: Nukkekoti (1879)
Aikalaisdraama parisuhteesta ja naisen asemasta.
Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset (1880)
Jumala ja Saatana kamppailevat ihmisen sielusta.
Émile Zola: Nana (1880)
Naturalistinen kuvaus yhteiskunnan rakenteesta ja ympäristön vaikutuksesta ihmisiin.
Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut (1884)
Seikkailuromaani nuoren Huckin purjehdusretkestä Mississippijoella.
August Strindberg: Palkkapiian poika (1886)
Neliosainen kirjailijan omaelämäkerta.
August Strindberg: Punainen huone (1887)
Aikakautensa tukholmalaisen kaupunkilaiselämän kuvaus.
Anton Tšehov: Lokki (1897)
Näytelmä näytelmän tekemisestä. Roolihenkilöiden on päätettävä, ovatko he rakkaudessaan ehdottomia vain valitsevatko helpomman tien.
Anton Tšehov: Vanja-eno (1900)
Tragikoominen klassikkonäytelmä maaseudulla lomailevan herrasväen ja maalaisväen sekaisin menevistä suunnitelmista.
Anton Tšehov: Kolme sisarta (1901)
Näytelmä maalla asuvista sisaruksista unelmoimassa uudesta elämästä Moskovassa.
Anton Tšehov: Kirsikkapuisto (1904)
Tunnemyrskyjensä vallassa olevia ihmisiä kuvaava draama, jossa tärkeäksi nousee se, mitä ei tehdä ja sanota.
SYMBOLISMI
Charles Bauderalaire: Pahan kukkia (1857) ja Pariisin ikävä (1869)
Rappiotaidetta Pariisista. Dekadenssin airut raivasi kokoelmillaan tietä modernille runoudelle. Baudelaire tunnetaan myös kaikkien dandyjen esikuvana.
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
Rappiotaidetta kanaalin toiselta puolen. Jäljitteleekö elämä taidetta vai taide elämää? Jännityskertomuksen muotoon puettu teos kuvaa ihmismielen turmiota: muotokuva tahriintuu mallinsa pahojen tekojen myötä.
MODERNISMI JA 1900-LUVUN ALKU
T.S. Eliot: Autio maa (1922)
”Huhtikuu on kuukausista julmin.”
Franz Kafka: Oikeusjuttu (1925)
Vasta Kafkan teoksen luettuaan voi todella ymmärtää, mitä tarkoitetaan oikeudettoman maailman kafkamaisella tunnelmalla.
William Faulkner: Ääni ja vimma (1929)
Mitä oikeastaan tapahtuikaan? Lukija kokoaa tarinan palapeliä suhteuttamalla toisiinsa neljän eri henkilöhahmon vajavaiset kertomukset.
Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz (1929)
Vankilasta vapautunut Franz Biberkopf tahtoo nyt elämältään ”muutakin kuin voileipiä”. Näyttämönä I maailmansodan jälkeinen Berliini. Mukana äänitehosteita, uutissähkeitä ja slummiromantiikkaa.
1900-LUVUN LOPPUPUOLI JA POSTMODERNISMI
Virginia Woolf: Oma huone (1928)
”Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa.” Osittain fiktiivinen puheenvuoro luomistyön vaikeudesta. Teosta pidetään myös feminismin klassikkona.
Allen Ginsberg: Huuto ja muita runoja 1947–1971 (suomennettu valikoima v. 2000)
Beat-liikkeen kulttihahmon runokokoelma sisältää kuuluisan runon Huuto, joka uhmakkaalla estottomuudellaan ja armottomalla ehdottomuudellaan saa yhä monen korvat kuumottamaan. Ei sovi herkkämielisille.
George Orwell: Vuonna 1984 (1949)
Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta valtakunnassa ja tietämättömyys on voimaa valtakunnassa, jota isoveli valvoo. Synkkä utopia on yhä yllättävän ajankohtainen.
Samuel Becket: Godot – huomenna hän tulee (1953)
Absurdia teatteria. Minkälainen on näytelmä, joka koostuu ikuisesta odottamisesta? Kuka tai mikä on Godot? Tuleeko hän koskaan?
Vladimir Nabokov: Lolita (1955)
Keski-ikäisen miehen ja 12-vuotiaan tytön suhdetta kuvaava teos herätti huomiota paitsi aran aiheensa myös uuttaa luovan tyylinsä ansiosta. Lolita-aihe on sittemmin inspiroinut monia muitakin taiteilijoita elokuvantekijöistä ja taidemaalareihin.
|
