OTAVAN VUOROVAIKUTTEISET
LUKION BIOLOGIAN TEHTÄVÄT

Vuorovaikutteisten biologian tehtävien eräs tavoite on madaltaa kynnystä viedä opiskelijat atk-luokkaan opiskelemaan biologiaa. Tavoitteena on siis antaa opiskelijoille uusi oppimisympäristö, joka motivoisi uudella tavalla tietotekniikan käyttöön tottuneita opiskelijoita biologian opiskelussa. Samalla tarjotaan opettajalle mahdollisuus nykyaikaisen tekniikan käyttöön opetuksessa ilman, että opettajan tarvitsee olla kovin perehtynyt tietotekniikan käyttöön. Ohjelma on rakennettu siten, että se toimii täysin itsenäisesti, joten opiskelijat voivat edetä omaan tahtiinsa, eikä opettajan tarvitse neuvoa opiskelijoita koko ajan.

Kysymykset on jaoteltu kursseittain siten, että jokaisesta kurssista löytyy 1-6 kysymysryhmää, jotka käsittelevät tiettyä osaa kurssista (esim. solut). Tehtävät perustuvat tiiviisti Koulun biologia-oppikirjasarjaan.

Vuorovaikutteisia tehtäviä voidaan käyttää uuden asian opiskelussa ja vanhan kertauksessa. Tehtävät soveltuvat hyvin myös itsenäisen opiskelun tueksi. Ohjelma antaa koko ajan palautetta käyttäjän antamista vastauksista ja ohjaa hänet tarvittaessa oikean tiedon lähteelle viittaamalla oppikirjan kappaleisiin ja sivuihin. Lisäksi ohjelma antaa kirjallisuusvinkkejä sekä kertoo mistä Internet-lähteistä löytyy lisätietoa ko. asiaan. Tarkoituksena ei ole löytää oikea vastaus arvaamalla, vaan pohtimalla ratkaista tehtävät.

Kysymykset ovat pääosin monivalintatehtäviä. Mukana on myös yhdellä sanalla tai luvulla vastattavia kysymyksiä sekä kuvallisia tehtäviä. Essee-kysymyksien puuttuminen johtuu siitä, ettei ohjelma pysty tarkistamaan monisanaisia vastauksia.

Tehtävät on laadittu siten, että ne toimivat sekä Microsoftin Explorer-selaimella että Netscapen Navigator-selaimella. Selaimen version tulee olla Netscape-selaimella vähintään 3.x ja Explorer-selaimella 4.x. Käytettäessä vanhempia selaimia eivät kaikki ohjelman ominaisuudet toimi ja selaimet saattavat antaa tarpeettomia virheilmoituksia.

Lähetä palautetta ohjelman käytettävyydestä ja kommentoi muutenkin esim. oppikirjan jakamista käytettyihin tehtäväryhmiin. Kerro myös mielipiteesi siitä, mistä kappaleista haluaisit (lisää) tehtäviä tai miten muuten haluaisit ohjelmaa kehitettävän.

Yhteistyöterveisin
Jarkko Pahkala
Takaisin aloitussivulle