Aleksis 8 SisällysTekijätTehtäviäLisämateriaaliLinkit
 
   
 

 


Jari Kuusento

Jari Kuusento

Olen reipas nelikymppinen filosofian kandidaatti ja yläasteen äidinkielen opettaja. Valmistuttuani olen opettanut äidinkieltä Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa Mynämäellä, Elisenvaaran yhteiskoulussa Kyrössä ja vuodesta –92 lähtien Puropellon yläasteella Turussa.

Opetan äidinkielen lisäksi viestintää ja videokuvausta valinnaisaineina.

Pidän työstäni ja erityisesti pidän siitä, että viime vuosina työni on muuttunut entistä monipuolisemmaksi. Minulla on varmuus siitä, että minä itse pystyn vaikuttamaan arkipäiväiseen työhöni. Kun siitä voi olla varma, uskaltaa kohdata monenlaisia haasteita.

Käy myös tutustumassa minun kotisivuihini osoitteessa:
http://www.tkukoulu.fi/~puropelt/yhteis/jarikuus.html

 

 

Inkeri Oksanen

Inkeri Oksanen

 

 

Olen nelikymppinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja kuten Jarikin. Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Rovaniemellä, mutta opinnot toivat minut Helsinkiin, ja - kuten niin moni muukin - jäin sille tielle. Opiskelin Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta ja suomen kieltä sekä kaikenlaista muuta kiinnostavaa kuten esimerkiksi suomalaista kansanuskoa.

Nyt on menossa 15. työvuoteni Helsingin II normaalikoulussa. Opetan sekä peruskoulussa että lukiossa, ja myös opetusharjoittelijoiden ohjaus on tärkeä ja mieluinen osa työtäni. On palkitsevaa olla tekemisissä niin monenikäisten nuorten sekä nuorten aikuisten kanssa.

Olen toiminut muutamia vuosia Äidinkielen opettajien liiton hallituksessa. Olen saanut olla näköalapaikalla katsomassa äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen asemaa maassamme. Olin myös mukana laatimassa Opetushallituksen päättöarviointikriteereitä. Vaikka aivan viime aikoina äidinkieli onkin saanut ilahduttavasti sekä päättäjien että tiedotusvälineiden huomiota, paljon on vielä tehtävää. Nähtäväksi jää, parantaako äidinkielelle julkisuudessa annettu arvostus myös käytännössä hyvän opettamisen ja koulutyön edellytyksiä.

 

 

Helena Ruuska

Helena Ruuska

Valmistuin vuonna 1980 luokanopettajaksi ja toimin kymmenkunta vuotta luokanopettajana Helsingissä. Työn ohessa valmistuin äidinkielen opettajaksi ja siirryin Kruununhaan yläasteelle aineenopettajaksi. Olen opettanut myös äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikkaa Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella.

Kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat aina olleet lähellä sydäntäni - tosin varsinainen lukuharrastukseni alkoi vasta lukioikäisenä. Toistakymmentä vuotta kirjoitin kirja-arvosteluja eri lehtiin, esimerkiksi Uuteen Suomeen ja Suomen Kuvalehteen. Toimin myös Virke- ja Lukufiilis-lehden toimituskunnassa. Tietokirjailijana debytoin Otavan luokille 3-6 tarkoitetussa Sanataituri-sarjassa. Syksyllä 2001 siirryin kokonaan Otavaan töihin ja toimin oppimateriaaliyksikön humanistisen osaston kustannuspäällikkönä.

 

Otava - Tuotetiedot - Palaute