Äidinkielen opetukseen on tullut paljon uutta asiaa viime vuosikymmenellä. Opetussuunnitelma osasi jo hiukan ennakoida tietotekniikan osuuden kasvua. Se edellyttää, että oppilas pystyy tiedon hankinnassa, jäsentämisessä ja välittämisessä käyttämään teknisiä apuvälineitä, mikä tänään tarkoittaa taitoa käyttää tietokonetta ja myös tietoverkkoja ja sähköpostia.

Yläasteen äidinkielen opetuksen tuntimäärää vähennettiin edellisen tuntijaon yhteydessä yhdellä tunnilla. Uudistuksen jälkeen äidinkielen oppiaines on laajentunut mm. Internetin ja sähköisten viestimien alueella. Samaan aikaan laman pakottamat poliittiset päätökset suurensivat opetusryhmiä ja vähensivät mahdollisuuksia tuki- ja erityisopetukseen. Kotien sosiaaliset ongelmat heijastuvat pienellä viiveellä mutta täydellä voimalla arkipäivän opetustyöhön.

Tähän kehitykseen sopii huonosti se, että äidinkielen opettajat kykenisivät ottamaan vastuuta Internetin käytön opettamisesta. Heillä ei ole siihen koulutusta ja käytännössä harvoin mahdollisuuttakaan: atk-luokat on yleensä varattu atk-opetukseen. Silti moni äidinkielen opettaja on hankkinut tietokoneen ja tietoverkkojen käytön perusvalmiudet. Nykyisellä tuntimäärällä ja nykyisellä koulutuksella Internetin opetuksen päävastuu on kouluissa kuitenkin ehdottomasti muilla kuin äidinkielen opettajalla.

Näistä kaikista vaikeuksista huolimatta olemme ottaneet Internet-jakson Aleksikseen. Monissa kodeissa on Internet-yhteys ja myös koulut ovat varsin hyvin verkottuneita – Suomi on koulujen konemäärissä ja Internet-yhteyksien määrissä aivan maailman kärjessä. Suomi tietoyhteiskunnaksi –hankkeen tavoite, yksi tietokone kuutta yläasteen oppilasta kohden, on varsin monessa koulussa jo toteutunut. Jos koneet ovat aktiivikäytössä, se tarkoittaa sitä, että keskimäärin joka viidennen tuntinsa yläasteen oppilas viettää tietokoneen ääressä. Osa niistä voi olla äidinkielen tunteja.

Internet on maailmanlaajuinen tietoverkko, erittäin nopea ja helppokäyttöinen tiedonhankinta- ja julkaisuväylä. Se on myös kaikenkarvaisen huuhaan, propagandan ja typeryyden ehtymätön varasto. Nouseva nuoriso viettää joka tapauksessa aikaa paljon Internetissä, ja siksi pidimme perusteltuna, että kirjamme alussa on "oikeaan" tietoverkon käyttöön ohjaava jakso. Toki myös viihdekäyttö voi olla oikeaa – ei kukaan elä pelkästään hyödyllisiä asioita tekemällä.

Tiedonhankinta-osuus on pyritty pitämään suppeana ja helposti hahmottuvana, jotta oppilas hyvin tarkkaan tietää, mitä häneltä odotetaan. Monet oppilaat vaikuttavat hyvinkin tietäväisiltä Internetin käyttäjiltä, mutta käytännössä taidot rajoittuvat surffailuun tutuissa ympyröissä.

Vaikein asia nuorille Internetin käytössä on asiasanojen keksiminen. He keksivät kyllä ilmeisimmän otsikon melko helposti ja käyttävät sitä, mutta jos haku ei edistykään, he eivät osaa miettiä uutta hakusanaa. Jos he haluavat tietoa kameroista, he eivät muista valokuvaus-sanaa, jos he haluavat löytää Suomen kymmenen suurinta kuntaa, he eivät muista väestö-sanaa jne. Ajatuskartat ovat oivia apuvälineitä näiden vaihtoehtosanojen etsintään, mutta on hyvä, jos opettaja tietää tämän ongelman ennalta.

Internet on eräällä tavalla liian helppo väline. Kun kirjallisuusesitelmän tekijä saattaa löytää vaivatta kymmeniä käyttökelpoisia sivuja, "saitteja", hänellä on valtava runsaudenpula. Keskittynyt ja rauhallinen lukeminen tietokoneen näytöltä on vaikeaa, eli oppilas mielellään tulostaisi löytämänsä sivut. Se saattaa tuottaa kohtuuttoman määrän paperia – varsinkin, jos oppilas tulee tulostaneeksi kovin pitkän artikkelin. Siksi monet Internet-kauden kirjallisuusesitelmät muistuttavat entisaikojen leikkaa-liimaa -esitelmiä. Ainut ero on, että nämä uudet ovat tyylikkäämpiä. Ajattelu ja ymmärtäminen eivät välttämättä ole yhtään lisääntyneet.

On hyvä, että peruskoululainen tietää aika tarkkaan, mitä hän hakee, kun hän menee Internetiin. Kannattaa esimerkiksi aina edellyttää, että oppilas on etukäteen miettinyt sopivia asiasanoja ja konkreettisia kysymyksiä ennen tietokoneluokkaan menoa. Tiedon valtavirta tempaa liian helposti mukaansa päämäärättömän surffailijan. Usein tiedon valtavirta osoittautuu pintaviihteen valtavirraksi.

Tietoverkko on hyvä opiskeluympäristö, jos opinnot on hyvin suunniteltu ja oppilailla riittää motivaatiota. Esimerkiksi kirjallisuusverkot Matilda, Sinuhe ja Odysseus (ovat kaikki osoitteessa: http://db2.oph.fi/netlibris2/index.htm ^*) ovat hienoja opiskelu- ja keskusteluareenoja kirjallisuutta harrastaville oppilaille. Tätä kirjoitettaessa Matilda on jo toiminut useamman vuoden, peruskoulun yläluokkalaisille suunnattu Sinuhe ja lukiolaisten Odysseus ovat aloittamassa taivaltaan.

Internetissä on valtava määrä käyttökelpoisia opiskelumateriaaleja, mutta vain osa niistä soveltuu oppilaiden itsenäiseen työskentelyyn. Koululaisille suunnatut tehtävät ovat yleensä rasti (tai sana) ruutuun –tyyppisiä, mutta on toki muitakin. Äidinkielen etälukio on verkko-opettamiseen erikoistunut hanke, ja siellä luonnollisesti on lukiotasoisia tehtäviä. Silti esim. kielenhuollon testi, joka on tarkoitettu lukiota aloittaville, kelpaa mainiosti myös yhdeksännen luokan päättövaiheessa: http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/aidinkieli/kurssit.html. Vieläkin pidemmälle meneviä harjoituksia tarjoaa Internetixin äidinkielen opintokokonaisuus: http://www.internetix.ofw.fi/opinnot/opintojaksot/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/kielioppi/. Sen tehtävät ovat melkoisen vaativia, mutta opettajalle ao. sivut ovat erinomaisia tiivistyksiä.

Internetixissä on myös asiantuntevia artikkeleita verkko-opiskelusta: http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/3yhteiskunta/internet/etusivu.htm  Koulujen tietokoneistumisesta saatiin Ruotsissa taannoin mielenkiintoinen ja varsin kriittinen tutkimustulos (Opettaja-lehti 38/2000, http://www.oaj.fi/opettaja/ope0038/index.html). Artikkelin mukaan tietokoneista ei ole ollut oppimisen kannalta mitään hyötyä. Se voi olla turhankin rohkea johtopäätös, mutta kyllä tuon tuloksen toisaalta pitäisi hiukan herättää miettimään.

On tietysti selvää, että kokeet ja monisteet monipuolistuvat ja muu arkityö helpottuu, kun osaa käyttää sujuvasti tietokoneen tekstin- ja kuvankäsittelyohjelmia. Yhteydenpito kollegoihin ja oppilaisiin on sähköpostin myötä helpottunut, ja pienetkin viestit pysyvät koneen muistissa paremmin kuin päiväkirjan välissä tai laukun pohjalla.

Tietoverkot ja CD-romit ovat oivia hakuteoksia. Romppusanakirja ja tietosanakirja ovat nopeita selattavia, ja niiden hinta ei todellakaan päätä huimaa. Kielikellon sivustoon (http://www.kielikello.fi/) voi tutustua kahden viikon ajan maksutta, ja muutakin kielenhuoltoasiaa on verkossa melko paljon.

Lähteenä esimerkiksi aiemmin mainittu Internetix (http://www.internetix.fi) on mainio. Siellä on opintokokonaisuuksia Aleksis Kivestä, asiakirjoittamisesta ja kielenhuollosta, Eino Leinosta, elokuvan ilmaisukeinoista, Juice Leskisen sanoituksista, joukkoviestinnästä ja journalismista, kieliopista, kirjallisuudesta aikansa ilmentäjänä jne. Yläasteen kielioppi saattaa elävöityä, jos kykenee osoittamaan, että suomen kielen sana kauppa taipuu yli 2000 eri muotoon: http://www.ling.helsinki.fi/~fkarlsso/genkau2.html. Lauseenjäsennys on mahdollista myös koneellisesti: http://www.kielikone.fi/kielikone/demot/dcparser.shtml . Kielikoneen muutkin demoversiot ovat varsin mielenkiintoisia: http://www.kielikone.fi/kielikone/.

Kaikilla merkittävimmillä sanomalehdillä on myös verkkoversio päivän lehdestä, ja mikä parasta, arkisto. Jos ei ole opetellut lehtileikkeiden keräämistä, sitä ei tarvitse opetellakaan. Riittää, kunhan muistaa, mistä lehdestä asian luki ja mitä sanoja artikkeli sisälsi. Osa verkkolehdistä vaatii rekisteröintiä, ja palvelut saattavat olla tarkoitettuja vain lehtien vakituisille tilaajille. Katso lehtilista osoitteesta http://www.makupalat.fi/viesti2a.htm. Muutenkin Hämeenlinnan kirjaston ylläpitämä makupalat-linkkikirjasto on mainio. Se kannattaa ehdottomasti liittää omiin suosikkeihin: http://www.makupalat.fi.

Linkkilistat

Tämä artikkelikin on eräänlainen linkkilista: kokoelma www-osoitteita ja lyhyitä luonnehdintoja ao. osoitteista. Linkkilistoja kannattaa käydä läpi ja parhaat niistä kannattaa liittää omaan suosikkivalikkoonsa. Minun listoillani on esimerkiksi yllä mainittujen "makupalojen" lisäksi mm. Turun TOP-keskuksen äidinkielen linkit http://www.tkukoulu.fi/vlinkit/db/aid/ ja Markku Soikkelin kotisivun linkit: http://www.uta.fi/~csmaso/linkit.html . Kannattaa seurata sellaisia linkkilistoja, joita päivitetään kyllin usein

Nettikeskustelut

Tietoverkossa käydään paljon keskusteluja. Osa keskusteluista on reaaliaikaisia (chat ja IRC) ja osa käydään siten, että jokainen keskustelija kirjoittaa oman puheenvuoronsa muille luettavaksi. Ne asettuvat sitten omalle paikalleen sen mukaan, mihin keskusteluun puheenvuorolla osallistuttiin.

Nuoriso suosii reaaliaikaisia chatteja. Aikuisen on joskus vaikea käsittää, mikä niissä viehättää – parhaan kuvan varmasti saa käymällä katsomassa: http://www.kiss.fi/chat/index.htm. Hiukan monimutkaisempi reaaliaikainen keskustelukanava on IRC – Internet relay chat. Irkit eivät ole niin koreita kuin kaupalliset chatit, mutta käyttäjien mukaan keskustelun laatu korvaa karut puitteet. Keskustelijan pitää osata käyttää keskusteluohjelmaa ja hänen pitää osata myös käyttäytyä. Muut keskustelijat eivät siedä öykkäreitä, ja heidät yksinkertaisesti heitetään ulos kanavalta. Hyvä johdatus IRC:n käyttöön on esimerkiksi osoitteessa http://members.vip.fi/~tta/ircohje.html.

Newsit ovat aikuisempaan makuun. Ryhmiä on esitelty tarkemmin osoitteessa http://www.cs.tut.fi/sfnet/index.html. Samoista asioista kiinnostuneet ihmiset kirjoittavat sähköposteja kaikille muille ryhmän tilanneille. Sähköpostit ohjautuvat kuitenkin omaan kansioon, eli keskusteluryhmien viestit eivät sekoitu muuhun sähköpostiin. Ryhmiä on esimerkiksi kasvatuksesta, kielestä, kääntämisestä, harrastuksista ja osto- ja myyntitoiminnasta.

Eri puolueet ylläpitävät keskustelulistoja. Osa puolueista on häiriköinnin vuoksi joutunut vaatimaan keskustelijoilta rekisteröitymisen. Tarjolla on esimerkiksi Keskustapuolueen, Kokoomuksen, sosiaalidemokraattien ja vihreiden listat:

http://chat.kokoomus.fi/

http://www.keskusta.fi/

http://www.sdp.fi/index2.htm

http://www.vihrealiitto.fi/yleviarkisto/index.html.

Sähköpostin käyttö

Sähköpostikin vaatii oman ohjelman, mutta esimerkiksi Windowsin Internet Explorerissa on mukana aivan kelvollinen sähköpostiohjelma, ja verkosta on imuroitavissa vaativaankin käyttöön soveltuvia ohjelmia. Ohjelmia voi imuroida esimerkiksi osoitteesta http://www.tucows.com/. Osa ohjelmista on ilmaisia (freeware), osa maksullisia koekäytön jälkeen (shareware) ja osa on kokonaan maksullisia.

Jos oppilailla on käytössään sähköposti, voi heitä vallan mainiosti pyytää  palauttamaan joitakin esitelmiä, tutkielmia tms. sähköpostitse. Kaikkia aineita ei varmasti kannata kirjoituttaa tietokoneella, mutta joskus se on paikallaan.Tällöin on syytä varmasti sopia asetteluista: mihin kirjoittajan nimi merkitään, mitä tekstinkäsittelyohjelmaa käytetään ja millä periaatteella tiedosto nimetään. Ehkä on hyvä myös sopia fontista ja rivinvälistä. Aina ei välttämättä kannata itsellekään tulostaa tekstiä puolivalmiina – voi käyttää tietotekniikkaa prosessikirjoittamisen apuna.

Aleksis-kirjan sivulla 62 on ohjeita tietokoneella kirjoittamisesta ja sivun asettelusta.

Muita elämää helpottavia mahdollisuuksia

Word-tekstinkäsittelyohjelmassa on hyödyllinen toiminto, jota voi käyttää oppilaiden tekstien kommentointiin. Jos oppilaan tekstissä on jokin kommenttia vaativa asia, viedään kursori ao. sanan kohdalle, valitaan ylärivistä valikko lisää, sieltä kommentti. Tällöin ohjelma värjää kommentoitavan sanan keltaiseksi ja opettajalla on tila kirjoittaa kommenttinsa.

Oppilas saa kirjoituksen näkyviin, kun hän siirtää hiiren nuolen keltaiselle. Näin teksti on edelleen alkuperäisessä muodossa, mutta oppilas saa halutessaan näkyviin opettajan puumerkin.

Jos opettajalla on sähköpostiyhteys kotona ja tietokone työpaikalla käytettävissä, on helppo siirtää tarvittavat paperit itselleen kouluun lähettämällä ne sähköpostitse itselleen. Kone ei kysele ihmisten logiikkaa. Tällöin välttyy diskettien käytöltä ja koneen kiintolevylle mahtuu iso määrä A4-tekstiä. Kiintolevyltä voi löytää edellisenä vuonna tekemänsä vanhempainiltakutsun. Yleensä sitä on mietitty aikoinaan tarpeeksi; päivittäminen on paljon helpompaa kuin alusta alkaminen.

Jos koulun koneet ovat verkossa, kaikkien koneiden työpöydällä on verkkoympäristö-niminen kuvake. Kaksoisnapauttamalla kuvaketta pitäisi avautua sivu, jossa kaikki verkkoon kuuluvat koneet on nimettyinä - mukana myös opettajan käyttämä kone. Oppilaiden kirjoittamat tekstit voi kätevästi kerätä yhteen luomalla koneeseensa kansion, jonka laittaa "jakeluun". Kun oppilaat tallettavat tekstin verkkoympäristön kautta suoraan opettajan koneelle, säästyy paljon aikaa ja hermoja, koska ei tarvitse käyttää diskettejä tiedoston siirtelyyn.

Tulevaisuus?

Harva olisi kymmenen vuotta sitten arvannut, että v. 2001 yläasteen yhdeksännen luokan oppilaiden valtaosalla on taskussaan matkapuhelin. Harva olisi myöskään uskonut, että tekstiviestien lähettäminen tulisi niin suosituksi, kuin se tällä hetkellä on. Internetin räjähdysmäistä kasvua ei kukaan osannut ennustaa. Kun sähköisen viestinnän lähimenneisyys on ollut niin arvaamaton, lienee syytä suhtautua avoimella mielellä tulevaan kymmeneen vuoteen.

Langattomaan tiedonsiirtoon tullaan sijoittamaan paljon rahaa – tai on sijoitettu jo. Isot puhelinoperaattorit ovat maksaneet huimia summia Euroopan kolmannen sukupolven (UMTS) toimiluvista. Vaikka puhutaan matkapuhelimista, oikeastaan kysymys lienee enemmänkin langattomasta tiedonsiirrosta. On hyvin vaikeaa kuvitella, mikä on se tarve, johon tuo valtava taloudellinen satsaus on vastaus, mutta on luultavaa, että jos sitä tarvetta vielä ei ole, se tullaan luomaan.

Yksi mahdollisuus on se, että kannettava tietokone ja käsipuhelin selkeämmin yhdistyvät – onhan tuo yhdistelmä tälläkin hetkellä jo mahdollinen, mutta melko harvojen käytössä. Ehkäpä kannettava tietokone vielä hiukan pienenee – teknisesti toki täysin mahdollista jo nyt. Ehkä pokkarin kokoiseen tietokoneeseen voisi vastaisuudessa liittää matkapuhelimen vaivattomasti "naksauttamalla" ja sillä tavalla liittää tietokoneen nopeaan ja häiriöttömään tiedonsiirtoverkkoon. Jos silloin avautuisi Internet, muistikirja, muistiinpanovälineet ja esimerkiksi nettikamera (eli langaton kuvapuhelu) silloin kuin haluamme, voi olla, että aikamme vastusteltuamme hankkisimme tuollaisenkin apparaatin – "lasten takia". Kunpa vekkuli vehje osaisi vielä kommunikoida kotitietokoneemme kanssa niin, että esimerkiksi kalenterit ja päiväkirjamerkinnät pysyisivät ajan tasalla.

Puhelinoperaattorit hakevat voittoa. On luultavaa, että nykyiset matkapuhelinpalvelut (viikon vitsi, pörssikurssit reaaliaikaisena) eivät ole niitä, joita me haluamme todella ostaa. Mutta miten olisi esimerkiksi viikon (kone)tulkkipalvelu suomi-espanja-suomi? Minä lausun selvällä suomen kielellä lauseen suomeksi koneeni mikrofoniin, ja kolmen sekunnin kuluttua lausumani lause ilmestyy näytölle espanjaksi käännettynä. Tai jopa (monotonisesti) lausuttuna. Monta kertaa se tekisi varmaan hassuja virheitä, mutta voi olla, että eräänä päivänä huomaisin, että tämä konehan osaa espanjaa. Ainakin enemmän kuin työväenopiston jatkokurssin verran.

Koneellinen käännös on ollut suunnitelma, jonka tavoittelijoita on pidetty teknokraatteina, jotka eivät ymmärrä kielen monimuotoisuudesta mitään. On varmasti totta, että esimerkiksi kaunokirjallisuutta ei ole mieltä käännättää mikroprosessoreilla. Siitä huolimatta ei kannata suhtautua väheksyvästi siihen laajaan tutkimustyöhön, jota tehdään tietotekniikkayhtiöissä ja kielitieteen parissa. Vuonna 2000 Euroopan unionissa on 11 virallista kieltä. Kun yksi tulkki kykenee kääntämään yhdestä kielestä toiseen, yhdentoista kielen kääntäminen kaikille kokouksen osanottajille vaatii 110 tulkkia. Ei siis ihme, että Euroopan unionissa on kiinnostusta myös konekäännöksille, ja silloin kun on kiinnostusta, on myös resursseja.

Yllä kuvailtiin mahdollisuuksia, jotka ovat teknisesti mahdollisia jo nyt. Varmasti ihmisen rajaton mielikuvitus ja keksimiskyky kykenee tuottamaan myös ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. On nimittäin vaikea uskoa, että ihminen on tähän asti keksinyt valtavasti kaikkea, mutta runsaudensarvi ehtyisi huomenna.

Vielä 60-luvulla hehkutettiin sitä, että tulevaisuudessa ei kenenkään enää tarvitse tyytyä keskinkertaisiin opettajiin, koska televisio tuo maailman parhaan opettajan joka kotiin. Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi. Vaikka tekniikka kehittyy, on varmaa, että opettajia tarvitaan vastaisuudessakin. Harva lukiolainenkaan löytää itsestään tavoitteellisuutta ja itsekuria niin paljon, että opiskelu sujuu ilman henkilökohtaista kontaktia opettajaan. Peruskoulun oppitunti muistuttaa kymmenen vuoden kuluttua hämmästyttävän paljon tämä päivän oppituntia. Vai olisiko vuoden 1990 oppitunti mahdoton nykykoulussa?

Jari Kuusento