| |
|
Tietokone ja
tietoverkot opetuksessa
Äidinkielen
opetukseen on tullut paljon uutta asiaa viime vuosikymmenellä.
Opetussuunnitelma osasi jo hiukan ennakoida tietotekniikan osuuden
kasvua. Se edellyttää, että oppilas pystyy tiedon
hankinnassa, jäsentämisessä ja välittämisessä
käyttämään teknisiä apuvälineitä,
mikä tänään tarkoittaa taitoa käyttää
tietokonetta ja myös tietoverkkoja ja sähköpostia.
Yläasteen
äidinkielen opetuksen tuntimäärää vähennettiin
edellisen tuntijaon yhteydessä yhdellä tunnilla. Uudistuksen
jälkeen äidinkielen oppiaines on laajentunut mm. Internetin
ja sähköisten viestimien alueella. Samaan aikaan laman
pakottamat poliittiset päätökset suurensivat opetusryhmiä
ja vähensivät mahdollisuuksia tuki- ja erityisopetukseen.
Kotien sosiaaliset ongelmat heijastuvat pienellä viiveellä
mutta täydellä voimalla arkipäivän opetustyöhön.
Tähän
kehitykseen sopii huonosti se, että äidinkielen opettajat
kykenisivät ottamaan vastuuta Internetin käytön opettamisesta.
Heillä ei ole siihen koulutusta ja käytännössä
harvoin mahdollisuuttakaan: atk-luokat on yleensä varattu atk-opetukseen.
Silti moni äidinkielen opettaja on hankkinut tietokoneen ja
tietoverkkojen käytön perusvalmiudet. Nykyisellä
tuntimäärällä ja nykyisellä koulutuksella
Internetin opetuksen päävastuu on kouluissa kuitenkin
ehdottomasti muilla kuin äidinkielen opettajalla.
Näistä
kaikista vaikeuksista huolimatta olemme ottaneet Internet-jakson
Aleksikseen. Monissa kodeissa on Internet-yhteys ja myös koulut
ovat varsin hyvin verkottuneita Suomi on koulujen konemäärissä
ja Internet-yhteyksien määrissä aivan maailman kärjessä.
Suomi tietoyhteiskunnaksi hankkeen tavoite, yksi tietokone kuutta
yläasteen oppilasta kohden, on varsin monessa koulussa jo toteutunut.
Jos koneet ovat aktiivikäytössä, se tarkoittaa sitä,
että keskimäärin joka viidennen tuntinsa yläasteen
oppilas viettää tietokoneen ääressä. Osa
niistä voi olla äidinkielen tunteja.
Internet on
maailmanlaajuinen tietoverkko, erittäin nopea ja helppokäyttöinen
tiedonhankinta- ja julkaisuväylä. Se on myös kaikenkarvaisen
huuhaan, propagandan ja typeryyden ehtymätön varasto.
Nouseva nuoriso viettää joka tapauksessa aikaa paljon
Internetissä, ja siksi pidimme perusteltuna, että kirjamme
alussa on "oikeaan" tietoverkon käyttöön
ohjaava jakso. Toki myös viihdekäyttö voi olla oikeaa
ei kukaan elä pelkästään hyödyllisiä
asioita tekemällä.
Tiedonhankinta-osuus
on pyritty pitämään suppeana ja helposti hahmottuvana, jotta oppilas
hyvin tarkkaan tietää, mitä häneltä odotetaan. Monet oppilaat vaikuttavat hyvinkin tietäväisiltä
Internetin käyttäjiltä, mutta käytännössä
taidot rajoittuvat surffailuun tutuissa ympyröissä.
Vaikein asia
nuorille Internetin käytössä on asiasanojen keksiminen.
He keksivät kyllä ilmeisimmän otsikon melko helposti
ja käyttävät sitä, mutta jos haku ei edistykään,
he eivät osaa miettiä uutta hakusanaa. Jos he haluavat
tietoa kameroista, he eivät muista valokuvaus-sanaa, jos he
haluavat löytää Suomen kymmenen suurinta kuntaa,
he eivät muista väestö-sanaa jne. Ajatuskartat ovat
oivia apuvälineitä näiden vaihtoehtosanojen etsintään,
mutta on hyvä, jos opettaja tietää tämän
ongelman ennalta.
Internet on
eräällä tavalla liian helppo väline. Kun kirjallisuusesitelmän
tekijä saattaa löytää vaivatta kymmeniä
käyttökelpoisia sivuja, "saitteja", hänellä
on valtava runsaudenpula. Keskittynyt ja rauhallinen lukeminen tietokoneen
näytöltä on vaikeaa, eli oppilas mielellään
tulostaisi löytämänsä sivut. Se saattaa tuottaa
kohtuuttoman määrän paperia varsinkin, jos oppilas
tulee tulostaneeksi kovin pitkän artikkelin. Siksi monet Internet-kauden
kirjallisuusesitelmät muistuttavat entisaikojen leikkaa-liimaa
-esitelmiä.
Ainut ero on, että nämä uudet ovat tyylikkäämpiä.
Ajattelu ja ymmärtäminen eivät välttämättä
ole yhtään lisääntyneet.
On hyvä,
että peruskoululainen tietää aika tarkkaan, mitä
hän hakee, kun hän menee Internetiin. Kannattaa esimerkiksi
aina edellyttää, että oppilas on etukäteen miettinyt
sopivia asiasanoja ja konkreettisia kysymyksiä ennen tietokoneluokkaan
menoa. Tiedon valtavirta tempaa liian helposti mukaansa päämäärättömän
surffailijan. Usein tiedon valtavirta osoittautuu pintaviihteen
valtavirraksi.
|
|
Verkko-opiskelu
Tietoverkko
on hyvä opiskeluympäristö, jos opinnot on hyvin suunniteltu
ja oppilailla riittää motivaatiota. Esimerkiksi kirjallisuusverkot
Matilda, Sinuhe ja Odysseus (ovat kaikki osoitteessa: http://db2.oph.fi/netlibris2/index.htm
*) ovat hienoja opiskelu- ja keskusteluareenoja kirjallisuutta
harrastaville oppilaille. Tätä kirjoitettaessa Matilda
on jo toiminut useamman vuoden, peruskoulun yläluokkalaisille
suunnattu Sinuhe
ja lukiolaisten Odysseus ovat aloittamassa taivaltaan.
Internetissä
on valtava määrä käyttökelpoisia opiskelumateriaaleja,
mutta vain osa niistä soveltuu oppilaiden itsenäiseen työskentelyyn.
Koululaisille suunnatut tehtävät ovat yleensä rasti
(tai sana) ruutuun tyyppisiä, mutta on toki muitakin. Äidinkielen etälukio on verkko-opettamiseen erikoistunut
hanke, ja siellä luonnollisesti on lukiotasoisia tehtäviä.
Silti esim. kielenhuollon testi, joka on tarkoitettu lukiota aloittaville,
kelpaa mainiosti myös yhdeksännen luokan päättövaiheessa:
http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/aidinkieli/kurssit.html.
Vieläkin pidemmälle meneviä harjoituksia tarjoaa
Internetixin äidinkielen opintokokonaisuus: http://www.internetix.ofw.fi/opinnot/opintojaksot/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/kielioppi/.
Sen tehtävät ovat melkoisen vaativia, mutta opettajalle
ao. sivut ovat erinomaisia tiivistyksiä.
Internetixissä
on myös asiantuntevia artikkeleita verkko-opiskelusta: http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/3yhteiskunta/internet/etusivu.htm
Koulujen tietokoneistumisesta saatiin Ruotsissa taannoin mielenkiintoinen ja varsin
kriittinen tutkimustulos (Opettaja-lehti 38/2000, http://www.oaj.fi/opettaja/ope0038/index.html).
Artikkelin mukaan tietokoneista ei ole ollut oppimisen kannalta
mitään hyötyä. Se voi olla turhankin rohkea
johtopäätös, mutta kyllä tuon tuloksen toisaalta
pitäisi hiukan herättää miettimään.
|
|
Tietokoneen
ja tietoverkkojen käyttö opettajan työssä
On tietysti
selvää, että kokeet ja monisteet monipuolistuvat
ja muu arkityö helpottuu, kun osaa käyttää sujuvasti
tietokoneen tekstin- ja kuvankäsittelyohjelmia. Yhteydenpito
kollegoihin ja oppilaisiin on sähköpostin myötä
helpottunut, ja pienetkin viestit pysyvät koneen muistissa
paremmin kuin päiväkirjan välissä tai laukun
pohjalla.
Tietoverkot
ja CD-romit ovat oivia hakuteoksia. Romppusanakirja ja tietosanakirja
ovat nopeita selattavia, ja niiden hinta ei todellakaan päätä
huimaa. Kielikellon sivustoon (http://www.kielikello.fi/)
voi tutustua kahden viikon ajan maksutta, ja muutakin
kielenhuoltoasiaa on verkossa melko paljon.
Lähteenä
esimerkiksi aiemmin mainittu Internetix (http://www.internetix.fi)
on mainio. Siellä
on opintokokonaisuuksia Aleksis Kivestä, asiakirjoittamisesta
ja kielenhuollosta, Eino Leinosta, elokuvan ilmaisukeinoista, Juice
Leskisen sanoituksista, joukkoviestinnästä ja journalismista,
kieliopista, kirjallisuudesta aikansa ilmentäjänä
jne. Yläasteen kielioppi saattaa elävöityä,
jos kykenee osoittamaan, että suomen kielen sana kauppa
taipuu yli 2000 eri muotoon: http://www.ling.helsinki.fi/~fkarlsso/genkau2.html.
Lauseenjäsennys on mahdollista myös koneellisesti: http://www.kielikone.fi/kielikone/demot/dcparser.shtml
. Kielikoneen muutkin demoversiot ovat varsin mielenkiintoisia:
http://www.kielikone.fi/kielikone/.
Kaikilla merkittävimmillä
sanomalehdillä on myös verkkoversio päivän lehdestä,
ja mikä parasta, arkisto. Jos ei ole opetellut lehtileikkeiden
keräämistä, sitä ei tarvitse opetellakaan. Riittää,
kunhan muistaa, mistä lehdestä asian luki ja mitä
sanoja artikkeli sisälsi. Osa verkkolehdistä vaatii rekisteröintiä,
ja palvelut saattavat olla tarkoitettuja vain lehtien vakituisille
tilaajille. Katso lehtilista osoitteesta http://www.makupalat.fi/viesti2a.htm.
Muutenkin Hämeenlinnan kirjaston ylläpitämä
makupalat-linkkikirjasto on mainio. Se kannattaa ehdottomasti liittää
omiin suosikkeihin:
http://www.makupalat.fi.
|
|
Linkkilistat
Tämä
artikkelikin on eräänlainen linkkilista: kokoelma www-osoitteita
ja lyhyitä luonnehdintoja ao. osoitteista. Linkkilistoja kannattaa
käydä läpi ja parhaat niistä kannattaa liittää
omaan suosikkivalikkoonsa. Minun listoillani on esimerkiksi yllä
mainittujen "makupalojen" lisäksi mm. Turun TOP-keskuksen
äidinkielen linkit http://www.tkukoulu.fi/vlinkit/db/aid/
ja Markku Soikkelin kotisivun linkit: http://www.uta.fi/~csmaso/linkit.html
. Kannattaa seurata sellaisia linkkilistoja, joita päivitetään
kyllin usein
|
|
Nettikeskustelut
Tietoverkossa
käydään paljon keskusteluja. Osa keskusteluista on
reaaliaikaisia (chat ja IRC) ja osa käydään siten,
että jokainen keskustelija kirjoittaa oman puheenvuoronsa muille
luettavaksi. Ne asettuvat sitten omalle paikalleen sen mukaan, mihin
keskusteluun puheenvuorolla osallistuttiin.
Nuoriso suosii
reaaliaikaisia chatteja. Aikuisen on joskus vaikea käsittää,
mikä niissä viehättää parhaan kuvan varmasti
saa käymällä katsomassa: http://www.kiss.fi/chat/index.htm. Hiukan monimutkaisempi reaaliaikainen keskustelukanava
on IRC
Internet relay chat. Irkit eivät ole niin koreita kuin kaupalliset
chatit, mutta käyttäjien mukaan keskustelun laatu korvaa
karut puitteet. Keskustelijan pitää osata käyttää
keskusteluohjelmaa ja hänen pitää osata myös
käyttäytyä. Muut keskustelijat eivät siedä
öykkäreitä, ja heidät yksinkertaisesti heitetään
ulos kanavalta. Hyvä johdatus IRC:n käyttöön on esimerkiksi
osoitteessa http://members.vip.fi/~tta/ircohje.html.
Newsit ovat
aikuisempaan makuun. Ryhmiä on esitelty tarkemmin osoitteessa
http://www.cs.tut.fi/sfnet/index.html.
Samoista asioista kiinnostuneet ihmiset kirjoittavat sähköposteja
kaikille muille ryhmän tilanneille. Sähköpostit ohjautuvat
kuitenkin omaan kansioon, eli keskusteluryhmien viestit eivät
sekoitu muuhun sähköpostiin. Ryhmiä on esimerkiksi
kasvatuksesta, kielestä, kääntämisestä,
harrastuksista ja osto- ja myyntitoiminnasta.
Eri puolueet
ylläpitävät keskustelulistoja. Osa puolueista on
häiriköinnin vuoksi joutunut vaatimaan keskustelijoilta
rekisteröitymisen. Tarjolla on esimerkiksi Keskustapuolueen,
Kokoomuksen, sosiaalidemokraattien ja vihreiden listat:
http://chat.kokoomus.fi/
http://www.keskusta.fi/
http://www.sdp.fi/index2.htm
http://www.vihrealiitto.fi/yleviarkisto/index.html.
|
|
Sähköpostin
käyttö
Sähköpostikin
vaatii oman ohjelman, mutta esimerkiksi Windowsin Internet Explorerissa
on mukana aivan kelvollinen sähköpostiohjelma, ja verkosta
on imuroitavissa vaativaankin käyttöön soveltuvia
ohjelmia. Ohjelmia voi imuroida esimerkiksi osoitteesta http://www.tucows.com/.
Osa ohjelmista on ilmaisia (freeware), osa maksullisia koekäytön
jälkeen (shareware) ja osa on kokonaan maksullisia.
Jos oppilailla
on käytössään sähköposti, voi heitä vallan
mainiosti pyytää palauttamaan joitakin
esitelmiä, tutkielmia tms. sähköpostitse. Kaikkia
aineita ei varmasti kannata kirjoituttaa tietokoneella, mutta joskus
se on paikallaan.Tällöin on syytä varmasti sopia
asetteluista: mihin kirjoittajan nimi merkitään, mitä
tekstinkäsittelyohjelmaa käytetään ja millä
periaatteella tiedosto nimetään. Ehkä on hyvä myös
sopia fontista ja rivinvälistä. Aina ei välttämättä
kannata itsellekään tulostaa tekstiä puolivalmiina
voi käyttää tietotekniikkaa prosessikirjoittamisen
apuna.
Aleksis-kirjan
sivulla 62 on ohjeita tietokoneella kirjoittamisesta ja sivun
asettelusta.
|
|
Muita elämää
helpottavia mahdollisuuksia
Word-tekstinkäsittelyohjelmassa
on hyödyllinen toiminto, jota voi käyttää oppilaiden
tekstien kommentointiin. Jos oppilaan tekstissä on jokin kommenttia
vaativa asia, viedään kursori ao. sanan kohdalle, valitaan ylärivistä
valikko lisää, sieltä kommentti. Tällöin
ohjelma värjää kommentoitavan sanan keltaiseksi ja opettajalla on tila kirjoittaa
kommenttinsa.
Oppilas saa
kirjoituksen näkyviin, kun hän siirtää hiiren
nuolen keltaiselle. Näin teksti on edelleen alkuperäisessä
muodossa, mutta oppilas saa halutessaan näkyviin opettajan
puumerkin.
Jos opettajalla
on sähköpostiyhteys kotona ja tietokone työpaikalla
käytettävissä, on helppo siirtää tarvittavat
paperit itselleen kouluun lähettämällä ne sähköpostitse
itselleen. Kone ei kysele ihmisten logiikkaa. Tällöin
välttyy diskettien käytöltä ja koneen kiintolevylle
mahtuu iso määrä A4-tekstiä. Kiintolevyltä
voi löytää edellisenä vuonna tekemänsä
vanhempainiltakutsun. Yleensä sitä on mietitty aikoinaan
tarpeeksi; päivittäminen on paljon helpompaa kuin alusta
alkaminen.
Jos koulun
koneet ovat verkossa, kaikkien koneiden työpöydällä on
verkkoympäristö-niminen kuvake. Kaksoisnapauttamalla kuvaketta
pitäisi avautua sivu, jossa kaikki verkkoon kuuluvat koneet on
nimettyinä - mukana myös opettajan käyttämä kone. Oppilaiden
kirjoittamat tekstit voi kätevästi kerätä yhteen luomalla
koneeseensa kansion, jonka laittaa "jakeluun". Kun
oppilaat tallettavat tekstin verkkoympäristön kautta suoraan
opettajan koneelle, säästyy paljon aikaa ja hermoja, koska ei
tarvitse käyttää diskettejä tiedoston siirtelyyn.
|
|
Tulevaisuus?
Harva olisi
kymmenen vuotta sitten arvannut, että v. 2001 yläasteen
yhdeksännen luokan oppilaiden valtaosalla on taskussaan matkapuhelin.
Harva olisi myöskään uskonut, että tekstiviestien
lähettäminen tulisi niin suosituksi, kuin se tällä
hetkellä on. Internetin räjähdysmäistä
kasvua ei kukaan osannut ennustaa. Kun sähköisen viestinnän
lähimenneisyys on ollut niin arvaamaton, lienee syytä
suhtautua avoimella mielellä tulevaan kymmeneen vuoteen.
Langattomaan
tiedonsiirtoon tullaan sijoittamaan paljon rahaa tai on sijoitettu jo. Isot puhelinoperaattorit
ovat maksaneet huimia summia Euroopan kolmannen sukupolven (UMTS)
toimiluvista. Vaikka puhutaan matkapuhelimista, oikeastaan kysymys
lienee enemmänkin langattomasta tiedonsiirrosta. On hyvin vaikeaa
kuvitella, mikä on se tarve, johon tuo valtava taloudellinen
satsaus on vastaus, mutta on luultavaa, että jos sitä
tarvetta vielä ei ole, se tullaan luomaan.
Yksi mahdollisuus
on se, että kannettava tietokone ja käsipuhelin selkeämmin
yhdistyvät onhan tuo yhdistelmä tälläkin
hetkellä jo mahdollinen, mutta melko harvojen käytössä.
Ehkäpä kannettava tietokone vielä hiukan pienenee
teknisesti toki täysin mahdollista jo nyt. Ehkä pokkarin kokoiseen tietokoneeseen voisi vastaisuudessa liittää
matkapuhelimen vaivattomasti "naksauttamalla" ja sillä
tavalla liittää tietokoneen nopeaan ja häiriöttömään
tiedonsiirtoverkkoon. Jos silloin avautuisi Internet, muistikirja,
muistiinpanovälineet ja esimerkiksi nettikamera (eli langaton
kuvapuhelu) silloin kuin haluamme, voi olla, että aikamme vastusteltuamme
hankkisimme tuollaisenkin apparaatin "lasten takia".
Kunpa vekkuli vehje osaisi vielä kommunikoida kotitietokoneemme
kanssa niin, että esimerkiksi kalenterit ja päiväkirjamerkinnät
pysyisivät ajan tasalla.
Puhelinoperaattorit
hakevat voittoa. On luultavaa, että nykyiset matkapuhelinpalvelut
(viikon vitsi, pörssikurssit reaaliaikaisena) eivät ole
niitä, joita me haluamme todella ostaa. Mutta miten olisi esimerkiksi
viikon (kone)tulkkipalvelu suomi-espanja-suomi? Minä lausun
selvällä suomen kielellä lauseen suomeksi koneeni
mikrofoniin, ja kolmen sekunnin kuluttua lausumani lause ilmestyy
näytölle espanjaksi käännettynä. Tai jopa
(monotonisesti) lausuttuna. Monta kertaa se tekisi varmaan hassuja
virheitä, mutta voi olla, että eräänä päivänä
huomaisin, että tämä konehan osaa espanjaa. Ainakin
enemmän kuin työväenopiston jatkokurssin verran.
Koneellinen
käännös on ollut suunnitelma, jonka tavoittelijoita
on pidetty teknokraatteina, jotka eivät ymmärrä kielen
monimuotoisuudesta mitään. On varmasti totta, että
esimerkiksi kaunokirjallisuutta ei ole mieltä käännättää
mikroprosessoreilla. Siitä huolimatta ei kannata suhtautua
väheksyvästi siihen laajaan tutkimustyöhön, jota tehdään tietotekniikkayhtiöissä ja
kielitieteen parissa. Vuonna 2000 Euroopan unionissa on 11 virallista
kieltä. Kun yksi tulkki kykenee kääntämään
yhdestä kielestä toiseen, yhdentoista kielen kääntäminen
kaikille kokouksen osanottajille vaatii 110 tulkkia. Ei siis ihme,
että Euroopan unionissa on kiinnostusta myös konekäännöksille,
ja silloin kun on kiinnostusta, on myös resursseja.
Yllä kuvailtiin
mahdollisuuksia, jotka ovat teknisesti mahdollisia jo nyt. Varmasti
ihmisen rajaton mielikuvitus ja keksimiskyky kykenee tuottamaan
myös ennennäkemättömiä mahdollisuuksia.
On nimittäin vaikea uskoa, että ihminen on tähän
asti keksinyt valtavasti kaikkea, mutta runsaudensarvi ehtyisi
huomenna.
Vielä 60-luvulla
hehkutettiin sitä, että tulevaisuudessa ei kenenkään
enää tarvitse tyytyä keskinkertaisiin opettajiin,
koska televisio tuo maailman parhaan opettajan joka kotiin. Todellisuus
osoittautui toisenlaiseksi. Vaikka tekniikka kehittyy, on varmaa,
että opettajia tarvitaan vastaisuudessakin. Harva lukiolainenkaan
löytää itsestään tavoitteellisuutta ja
itsekuria niin paljon, että opiskelu sujuu ilman henkilökohtaista
kontaktia opettajaan. Peruskoulun oppitunti muistuttaa kymmenen
vuoden kuluttua hämmästyttävän paljon tämä
päivän oppituntia. Vai olisiko vuoden 1990 oppitunti mahdoton
nykykoulussa?
Jari
Kuusento
|
|