J. L. Runeberg
Koti Ylös Palaute Opeaineisto

 

J. L. Runebergin syntymästä 200 vuotta

Kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin syntymästä on kulunut kaksisataa vuotta. Tämä tehtäväsarja pyrkii kuvaamaan pääpiirteissään suurmiehen elämäntyötä ja muutamia hänen muistolleen omistettuja museoita maan eri puolilla.

Runeberg oli muutakin kuin Maamme-laulun ja Vänrikki Stoolin tarinoiden tekijä. Hän kuvasi monipuolisessa tuotannossaan Suomen kansaa ainutlaatuisella herkkyydellä ja on ansaitusti saanut paikan yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä. Ihmisenä Runeberg oli herkkä taiteilija mutta myös kiivas aviopuoliso ja ankara opettaja.
 

Monisteeseen

      Tehtäväsarja julkaistu 7.2.2004