TUTANKHAMEN
Vuonna 1908 amerikkalainen miljonääri Theodore M. Davis löysi kuninkaiden laaksosta
kuopan, jossa oli Tutankhamenin nimellä varustettuja kangaspalasia ja keramiikkaa. Davis
päätteli, että kuoppa oli kuninkaan hauta. Monet egyptologit olivat samaa mieltä,
mutta toiset epäilivät. Epäilijöihin kuuluivat englantilainen arkeologi Howard Carter
ja hänen suojelijansa ja rahoittajansa lordi Carnarvon. Yhdessä he jatkoivat varsinaisen
haudan etsintää. Heidän vaivansa palkittiin 1922, kun Carter löysi ensimmäisen
sinetöidylle ovelle johtavista portaista. Sineteistä voitiin huomata, että hauta oli
ryöstetty, mutta rikos oli havaittu ja ovi sinetöity uudestaan.
Oven takaa arkeologit löysivät suurimman meidän päiviimme säilyneen hauta-aarteen.
Carterin luettelon mukaan siellä oli yli 5000 esinettä, kukkakimpuista aina 1100 kg
painavaan kulta-arkkuun. Kuninkaalla oli haudassaan mukana 45 viiniruukkua,
valtaistuimensa, juhlavuode ja kokoontaitettava kenttävuode, käsineensä ja vaippansa,
jousi ja koivutuohella päällystettyjä bumerangeja. Itse sargofagi avattiin 1925.
19-vuotias kuningas oli 167 cm pitkä. Päätä ja rintaa peitti kultainen naamio.
Muumiolla oli 143 erilaista korua. Sen vierellä lepäsi rautatikari, ensimmäinen
rautainen käyttöesine Egyptissä. Se oli ilmeisesti lahja heettiläiseltä kuninkaalta.
Hautojen teksteissä varoitetaan, että haudan häpäisijää odottaa rangaistus tulevassa
elämässä: Mitä tapahtuu sille, joka epäpuhtaassa tilassa astuu hautaani: Häneen
minä tartun kuin lintuun, ja häntä vastaan minä todistan, kun hänet tuomitaan suuren
jumalan edessä.
Ennen yllättävää hautalöytöä vuonna 1922 Tutankhamen Nepheperura oli melko
tuntematon kuningas, jonka ainoa mainittava teko oli vanhan järjestelmän
palauttaminen
Hän oli naimisissa Eknatonin ja Neferetitin kolmannen tyttären
kanssa
19-vuotiaan nuorukaisen muumio ei anna tietoa kuolinsyystä. Kaksi
kuolleena syntyneen tytön muumiota, jotka myös löytyivät haudasta, antavat aihetta
olettaa, että Tutankhamen kuoli vailla miespuolista perijää.

Otavan suuri maailmanhistoria 2
Historian Nettilehti http://www.otavanoppimateriaalit.net/nettilehti