PUUNILAISSODAT

Ensimmäinen puunilaissota 264 - 241 eKr.

Rooma ja Karthago olivat eläneet vuosisatoja melkoisen hyvässä sovussa. Niillä oli ollut liittosuhde ehkä jo vuodesta 509 eKr. ja viimeksi se oli uusittu 279 eKr. Vanhan sopimuksen mukaan Messinansalmi oli noiden kahden vallan etupiirien rajana. Vuonna 264 eKr. joukko messinalaisia pyysi Roomalta apua Karthagoa vastaan. Roomalaiset valloittivatkin kaupungin, mutta karthagolaiset piirittivät heitä apunaan syrakuusalaiset, jotka roomalaiset yllätyshyökkäyksellä pakottivat rauhaan. Sota oli kääntynyt joka tapauksessa Rooman ja Karthagon väliseksi voimainmittelyksi. Sitä käytiin pääasiassa Sisiliassa ja merellä, ja roomalaiset rakennuttivat nyt ensimmäisen varsinaisen laivastonsa. Ensimmäinen puunilaissota kesti 23 vuotta ja päätyi roomalaisten täydelliseen voittoon. Karthagolaisten täytyi vetäytyä pois Sisiliasta ja lisäksi maksaa suunnaton sotakorvaus. Pian tämän jälkeen roomalaiset anastivat vielä Sardinian ja Korsikan.

Viisi vuotta ensimmäisen puunilaissodan jälkeen marssi Hamilkar Barkas karthagolaisen armeijan kanssa pitkin Afrikan rannikkoa ja ylitti meren Espanjaan. Mukanaan hänellä oli vävynsä Hasdrubal ja yhdeksänvuotias poikansa Hannibal, jonka mukaanpääsyn ehtona oli vannoa valalla ryhtyvänsä Rooman kansan viholliseksi heti kun kykenisi. Hamilkar saavuttikin menestystä sotatoimissa ja valloitti Espanjan eteläosan, mutta kaatui taistelussa. Seuraajaksi tuli Hasdrubal, joka jatkoi Hamilkarin aloittamaa työtä seitsemän vuoden ajan, kunnes salamurhaaja murhasi hänet. Armeija tervehti vallanperijänä Hannibalia, joka tuolloin oli jo 24-vuotias.

Hannibal sotilaana ja johtajana

Päästyään Espanjaan ja saavuttuaan sotajoukon luo Hannibal heti käänsi kaikkien huomion puoleensa. Vanhat sotilaat uskoivat saaneensa takaisin Hamilkarin nuorena miehenä: he näkivät saman vireyden hänen kasvoillaan ja voiman hänen silmissään, samat ilmeet ja piirteet. Ennen pitkää yhdennäköisyys isän kanssa jäi vähäisemmäksi hänelle suosiota tuottavista ominaisuuksista. Milloinkaan ei sama luonne ole paremmin kyennyt sopeutumaan täysin erilaisiin tehtäviin, tottelemiseen ja käskemiseen. Niinpä olisi ollut melkoisen vaikea sanoa, oliko hän enemmän ylipäällikön vai miehistön suosikki … Eniten rohkeutta hän osoitti, kun oli antauduttava vaaroihin, eniten neuvokkuutta juuri vaarojen keskellä. Mikään ponnistus ei voinut uuvuttaa häntä ruumiillisesti eikä lamauttaa henkisesti. Kuumuutta hän kesti yhtä hyvin kuin kylmyyttäkin. Hänen nauttimansa ruoan ja juoman määrää säännösteli luontainen tarve, ei nautinnonhalu.

Valveillaolo- ja nukkumisajat eivät hänellä noudattaneet päivän ja yön rajoja: sen ajan, mitä tehtäviltä liikeni, hän käytti lepäämiseen. Eikä hän pyrkiessään saamaan unen päästä kiinni tarvinnut pehmeää vuodetta makuusijakseen, ei liioin hiljaisuutta. Useinkin hänen nähtiin tavalliseen sotilasvaippaan verhoutuneena makaavan paljaalla maalla leiriä ja sen ympäristöä vartioivien sotilaiden keskellä. Vaatetukseltaan hän ei mitenkään poikennut ikätovereistaan; vain hänen aseensa ja ratsunsa vetivät katsojan huomion puoleensa. Sekä ratsu- että jalkaväessä hänellä oli kiistaton johtajanasema: ensimmäisenä hän meni taisteluun, viimeisenä poistui taistelun tiimellyksestä. Näiden loistavien avujen vastapainona hänellä oli tavattoman huonoja ominaisuuksia. Hän oli epäinhimillisen julma ja puunilaiseksikin harvinaisen petollinen. Mitään hän ei piitannut totuudesta, mikään ei ollut hänelle pyhää. Hän ei tuntenut mitään pelkoa jumalia kohtaan, ei mitään tarvetta pysyä vannomassaan valassa eikä mitään tunnonvaivoja. Tällaisen yhdistelmän hyveitä ja paheita hän oli saanut syntymälahjakseen.

Livius, Ab urbe condita, suom. Erkki Palmen

Toinen puunilaissota 218 - 201 eKr.

Saatuaan tiedon sodanjulistuksesta Hannibal ryhtyi varustamaan valioarmeijaansa ja kevään tultua marssi elefantteineen ja hevosineen Espanjan rannikkoa pitkin kohden Roomaa. Hänen ylittäessään Alppeja vihamieliset alkuasukkaat hyökkäsivät ratsuväen ja kuormastojen kimppuun. Karthagolaiset kärsivät suuria vahinkoja, ei niin paljon suoranaisesti barbaarien hyökkäyksen kuin sen takia, että tie oli niin kapea ja jyrkkä. Vähinkin levottomuuden aihe saattoi kuormaeläimet yhä suuremman kauhun valtaan, niin että monet syöksyivät taakkoineen rotkoihin. Ja kaikkein suurinta häiriötä saivat aikaan haavoittuneet hevoset, sillä tuska vauhkoonnutti ne, ja ne sysäsivät sekä kuormaeläimiä että ihmisiä alas jyrkänteiltä. Paikoin osa tiestä oli sortunut, ja koska vuorta täytyi murtaa, kaadettiin ympäristössä kasvavia mahtavia puita ja tehtiin niistä rovio, joilla sitten kuumennettiin kalliota, minkä jälkeen se tehtiin hauraammaksi valamalla hehkuvalle kivelle viinietikkaa. Sen jälkeen kiveä voitiin särkeä hakkuraudalla. Alppien ylitys oli vienyt viisitoista päivää. Hannibalin suurin voitto roomalaisista oli Cannaen luona, jonka jälkeen hän joukkoineen asettui talvileiriin Capuaan odottamaan apujoukkoja. Niitä hän ei kuitenkaan saanut. Niinpä roomalainen sotapäällikkö Scipio hyökkäsi Karthagoon, ja ratkaiseva taistelu käytiin Zamassa 202 eKr. Sodan voitolla Rooma varmisti itselleen Välimeren herruuden.

Kolmas puunilaissota 149 - 146 eKr.

Karthagon nopea elpyminen aiheutti Roomassa katkeruutta. Epäluuloisimpia oli senaattori Cato, joka lopetti puheensa senaatissa lauseella Ceterum cenceo Carthaginem esse delendam. Urhoollisesta puolustustaistelusta huolimatta Karthago joutui roomalaisten käsiin, jotka tuhosivat sen täysin. Poltetun kaupungin tuhkaan kynnettiin vakoja, joihin kylvettiin suolaa, ettei mikään kasvaisi siellä. Lisäksi roomalaiset papit kirosivat koko paikan. Karthagon entinen alue muutettiin Rooman Africa-nimiseksi provinssiksi ja sotapäällikkö Scipio sai lisänimen Africanus.

Alf Henrikson, Antiikin tarinoita