Ludvig XIV:n kasvatus

Vuonna 1645, kun kuningas (7 v.) otettiin naisten hovista, ja kun kasvattaja, opettaja ja ensimmäiset kamaripalvelijat astuivat palvelukseen, minä olin ensimmäinen joka nukkui hänen majesteettinsa huoneessa. Poika hämmästeli sitä alkuun kovin, kun ei enää nähnytkään naisia ympärillään, mutta tuskallisinta hänelle oli, että minä en osannut kertoa hänelle satua Aasinnahasta, jolla naiset olivat hänet tavallisesti nukuttaneet. Sanoin eräänä päivänä kuningattarelle, että mikäli hän sallisi, minä lukisin pojalle hyviä kirjoja. Saattoihan poika nukahtaakin hyvissä ajoin, mutta jos ei nukahtaisi, niin hänen mieleensä jäisi lukemisesta jotakin. Kuningatar kysyi mitä kirjoja. Minä vastasin, että en varmaankaan voisi lukea parempaa kirjaa kuin Ranskan historia, jossa minä kiinnittäisin pojan huomion paheellisiin kuninkaisiin, jotta hän alkaisi inhota pahetta, sekä hyveellisiin, jotta hän saisi heistä esimerkin ja halun jäljitellä heitä. Kuningatar piti ajatusta erittäin hyvänä, ja minä voin kokemuksesta todistaa, että hän itsekin oli aina taipuvainen hyvään, kun hänen mieltään ei ohjattu. De Baumontilta sain Mézerayn Historian, jota luin joka ilta kuin satua, niin että kuningas alkoi pitää siitä ja lupasi tulla jalosydämisten esi-isiensä kaltaiseksi ja vihastui kovasti, kun sanottiin, että hänestä tulisi toinen Ludvig Tyhjäntoimittaja; sillä hyvin usein minä toruin häntä hänen vioistaan, niin kuin kuningatar oli kehottanut … Kuninkaalle ei annettu samanikäistä seuraa, ei hovipoikia, niin kuin kaikilla kuninkailla oli aina ollut lapsuudessaan: päällisin puolin näytti syynä olevan, että lapset puhuvat vain mitättömyyksiä, kun taas hyväkäytöksiset vanhemmat ihmiset auttavat poikaa järkeväksi jo nuorella iällä, minkä kaikki tietysti hyväksyivät. Mutta ne jotka tajusivat asian laidan selvemmin kuin ihmiset tavallisesti, ymmärsivät kyllä, mitä takana oli. Avomieliset lapset, joita ei olisi tietenkään voinut syyttää, olisivat voineet sanoa kuninkaalle, että hän oli herra talossa, ja että hänen tuli myös näyttää se.

Claude Duneton, Aurinkokuningas, Ludvig XIV:n lapsuus