JULIUS CAESAR n. 100 - 44 eKr.

Syntyperä ja luonne

Caesar syntyi ylhäiseen Juliusten sukuun, joka kerskui polveutuvansa Aeneaan pojasta Iuliuksesta ja saaneen sukunimensä hänen mukaansa. Mutta sukulaissuhteiden puolesta Caesar oli tekemisissä myös kansanpuolueen kanssa. Marius oli näet ollut naimisissa hänen tätinsä kanssa, ja Caesar itse solmi aviositeen erään kiivaan demokraatin tyttäreen. Kun Sulla tuli valtaan, Caesar ei, kuten monet muut, vaihtanut puolueväriä. Uskalsipa hän olla tottelematta kaikkivaltiasta, kun tämä käski hänen erota nuoresta vaimostaan ja mennä naimisiin erään oikeamielisen naisen kanssa. Niinpä hänenkin nimensä merkittiin henkipattoluetteloihin. Diktaattori kuitenkin armahti hänet vaikutusvaltaisten ystävien pyyntöjen taivuttamana, mutta huomautti: Te ette tiedä mitä teette, sillä siinä nuoressa miehessä piilee enemmän kuin yksi Marius.

Aluksi oli kuitenkin näyttänyt siltä, kuin Caesarin ainoana kunnianhimona olisi ollut soittaa ensimmäistä viulua Rooman elostelevien nuorten keikarien keskuudessa. Hän teki itsensä kuuluisaksi enemmän hulluilla päähänpistoillaan ja suurenmoisilla veloillaan kuin tulisella demokraattisella kaunopuheisuudellaan. Cicero pani kyllä huolehtien merkille hänen kunnianhimonsa, mutta väitti toisaalta: Kun näen hänen huolellisesti käherretyt suortuvansa, en kuitenkaan voi uskoa, että tuolle miehelle juolahtaisi mieleen kumota Rooman valtiosääntö.

Erään kerran Caesar joutui merirosvojen vangiksi; ja kun nämä huomasivat, että saalinsa oli ylhäinen mies, he vaativat hänestä lunnaita 20 talenttia. Kun Caesar puolestaan kuuli summan, hän tiuskaisi: Kaksikymmentä talenttia sellaisesta miehestä kuin Julius Caesar! Haha! Viisikymmentä talenttia pitää teidän saada. Mutta sitten minä kerran ristiinnaulitsen teidät kaikki tyyni. Sillä aikaa kun hänen ystävänsä puuhasivat hankkiakseen kokoon summan, hän kohteli herroja merirosvoja varsin ylimielisellä tavalla. Hän eli näiden hurjain miesten keskuudessa, niin kuin he eivät vartioisikaan häntä, vaan olisivat hänen lakeijoitaan. Kun hän kirjoitti runoja ja puheita, heidän täytyi olla hänen kuulijoitaan; ja niitä jotka eivät näyttäneet ihastuneilta, hän haukkui sivistymättömiksi barbaareiksi. Kun häntä halutti nukkua, hän ankaraan sävyyn käski heitä olemaan hiljaa. Merirosvoilla oli verrattoman hauskaa hupaisan nuoren miehen kaikkien päähänpistojen kustannuksella. Mutta tuskin hän oli päässyt vapaaksi, kun hän jo miehitti parisen laivaa, otti merirosvot vangiksi, pakotti heidät luovuttamaan lunnassumman takaisin - ja ristiinnaulitsi heistä jokaisen.

Grimberg, Kansojen historia 5

Ennusmerkkejä ja kuolema

Ehkä voidaan kohtalo ennakolta nähdä, mutta välttää sitä ei voida. Myös Caesarin murhan edellä tiedetään havaitun ihmeellisiä merkkejä ja enteitä. Taivaalla näkyi tulenloimuja, yössä kuului voimakkaita ääniä ja erämaan linnut lähtivät saloiltaan ja ilmestyivät kaupunkien toreille. Filosofi Strabon kertoo, että tulenkaltaisten hahmojen oli nähty ilmassa taistelevan. Ja erään sotilaan orjan kädestä oli leimahtanut liekki ilmoille. Myöskään ei eräältä Caesarin uhraamalta eläimeltä tavattu sydäntä. Kun Caesar tämän päivän saavuttua mennessään senaattiin tapasi tietäjän, sanoi hän tervehtiessään leikillisesti: Maaliskuun idus on saapunut. On saapunut, mutta ei vielä mennyt, tietäjä sanoi hänelle hiljaa.

Kun Caesar astui sisälle, senaattorit nousivat kunnioittaen seisomaan. Toiset Brutuksen ystävät asettuivat sitten Caesarin tuolin taakse, toiset menivät Caesaria vastaan ikäänkuin ilmoittaakseen kannattavansa maanpaossa olevalle veljelleen armahdusta anovan Tillius Cimberin pyyntöä. Kun Caesar oli istuutunut, hän torjui pyynnön. Tillius tarttui molemmin käsin hänen togaansa ja kiskaisi sen hänen kaulaltaan alas. Se oli sovittu hyökkäyksen merkki. Ensimmäisenä häntä iski Casca tikarilla kaulaan, mutta haava ei ollut kuolettava eikä vaikea. Kaikki murhaa valmistelleet paljastivat nyt miekkansa ja ahdistivat uhriaan. Mihin tämä vain käänsi katseensa, kaikkialla hän näki miekkoja, jotka iskivät häntä tai vilahtelivat hänen kasvojensa ja silmiensä edessä. Niin hänet tapettiin kuin teuras, ja kaikkien salaliittolaisten kädet olivat teossa osallisina, sillä oli sovittu, että jokainen antaisi hänelle iskun ja kastaisi aseensa hänen vereensä; tämän takia Brutuskin antoi hänelle yhden iskun kupeeseen. Caesar puolustautui hetken muita vastaan, mutta nähtyään Brutuksen paljastettu tikari kädessä hän huudahti: Sinäkin Brutus, veti togan päänsä yli ja antautui kohtaloonsa vastustelematta.

Plutarkhos, Kuuluisien miesten elämäkertoja,
suom. Kalle Suuronen

Gallian sota

Koska on tultu tähän kohtaan, näyttää sopivalta selostaa Gallian ja germaanien tapoja sekä näiden kansojen välisiä eroja.
Ei vain kaikissa Gallian heimovaltioissa sekä kylissä ja piirikunnissa, vaan lähes jokaisessa yksityisessä taloudessa on puolueita. Niiden johtajina ovat henkilöt, joilla gallialaisen käsityksen mukaan on suurin vaikutusvalta, ja näiden harkintaan ja ratkaistavaksi jää lopullinen päätös kaikissa tilanteissa ja neuvotteluissa. Tämä järjestelmä näyttää muinoin otetun käyttöön siinä tarkoituksessa, ettei kukaan rahvaanmies jäisi vaille apua mahtavampaansa vastaan: eihän kukaan salli omiaan sorrettavan ja ahdistettavan, ja jos joku menettelee toisin ei hänellä ole enää vaikutusvaltaa omiensa keskuudessa. Sama järjestelmä pitää paikkansa myös koko Galliaan nähden. Sillä heimovaltiot on kokonaisuudessaan jaettu kahden puolueen kesken. Caesarin tullessa Galliaan toista puoluetta johtivat heedut, toista seekvanit …

Galliassa on kaksi luokkaa sellaisia ihmisiä, joilla on jotakin arvoa ja merkitystä. Sillä rahvasta pidetään lähes orjina: mitään se ei uskalla omasta aloitteestaan, eikä sitä oteta mukaan neuvotteluihin. Velan, verotaakan ja mahtavampien vääryyksien ahdistaessa useimmat antautuvatkin ylimysten orjiksi, ja näillä on heihin kaikki samat oikeudet kuin isännillä orjiin. Näistä kahdesta luokasta toisen muodostavat druidit, toisen ritarit. Druidit huolehtivat jumalanpalveluksista, suorittavat yleiset ja yksityiset uhrit ja tulkitsevat uskonnollisia asioita. Heidän luokseen kokoontuu suuri joukko nuoria oppia saamaan, ja he ovat gallialaisten silmissä suuressa maineessa. Sillä he päättävät lähes kaikista yleisistä ja yksityisistä riita-asioista. Jos on tapahtunut jokin rikos, jos on tehty murha, jos kyseessä on perintö- tai rajariita, druidit sanelevat ratkaisun. He määräävät palkinnot ja rangaistukset. Jos joku yksityinen tai kansa ei mukaudu heidän päätökseensä, he kieltävät niiltä pääsyn uhritoimituksiin. Tämä on heidän ankarin rangaistuksensa. Ne, joita sellainen kielto on kohdannut, luetaan jumalattomien ja rikollisten joukkoon. Kaikki heitä karttavat, varovat tapaamista ja keskustelua heidän kanssaan, etteivät tartunnasta saisi mitään onnettomuutta. Heille ei jaeta oikeutta, vaikka he sitä pyytävät, eikä suoda mitään kansalaiskunniaa. Druidien joukossa on yksi mies, jolla on korkein arvovalta heidän keskuudessaan. Tämän kuoltua astuu sijalle arvovaltaisin jäljelläolevista tai, jos on useita samanarvoisia, seuraaja valitaan druidien äänestyksessä. Toisinaan taistellaan myös asein johtoasemasta. Tiettyyn aikaan vuodesta druidit pitävät istuntoa pyhässä paikassa karnuuttien alueella, jota pidetään Gallian keskikohtana. Sinne kokoontuvat kaikkialta ne, joilla on riita-asioita, ja noudattavat heidän päätöksiään.

Yleinen käsitys on, että oppi on keksitty Britanniassa ja tuotu sieltä Gallian puolelle. Vielä nykyäänkin ne, jotka tahtovat perehtyä siihen syvällisemmin, tavallisesti lähtevät sinne opiskelemaan. Druideilla ei ole tapana osallistua sotaan, eivätkä he maksa veroja muiden tavoin, sillä heillä on vapautus asepalvelusta ja täydellinen verovapaus. Kun tarjolla on tällaisia etuja, monia kokoontuu oppia saamaan, joko omasta aloitteestaan tai vanhempien ja sukulaisten lähettäminä. Siellä heidän kerrotaan opettelevan ulkoa suuren määrän säkeitä. Niinpä jotkut viipyvät opissa kaksikymmentä vuotta. Druidit eivät pidä sallittuna merkitä oppejaan muistiin, vaikka he muissa toimituksissa, kuten julkisissa ja yksityisissä sopimuksissa, käyttävät kreikkalaisia kirjaimia. Tähän he ovat luullakseni päätyneet kahdesta syystä; he eivät tahdo, että oppi leviää julkisuuteen ja oppilaat kirjaimiin luottaen jättävät muistin harjoittamisen vähemmälle; yleensähän käy niin, että ihmiset turvatessaan kirjaimiin laiminlyövät opettelemisen vaivan ja muistamisen.

Druidien päämääränä on saada ihmiset uskomaan, että sielut eivät kuole, vaan siirtyvät kuoleman jälkeen yksilöstä toiseen, ja tämän opin he arvelevat olevan erityisenä kannustimena urhoollisuuteen, koska ei ole väliä kuolemanpelosta. Sitäpaitsi he käyvät monia keskusteluja tähdistä ja niiden liikkeistä, maailman ja maiden suuruudesta, maailmankaikkeudesta, kuolemattomien jumalien voimasta ja vallasta ja välittävät tietonsa nuorisolle.

Caesar: De bello Gallico,
suom. Teivas Oksala