HAUTAMUISTOMERKKEJÄ

Varhaisimpina aikoina egyptiläiset haudattiin mastaboihin, eräänlaisiin hautapenkkeihin, jotka jakaantuivat kahteen osaan: kulttihuoneeseen ja arkkukammioon. Näistä kehittyivät pyramidit. Vanhin, farao Djoserin porraspyramidi Sakkarassa, on noin 61 m korkea. Hauta-alueella on suuria mastaboja ja temppeleitä, ja koko kompleksi oli ympäröity 10 metrin korkuisella muurilla.
Pyramideista suurin on farao Kheopsin pyramidi Gizassa. Se kohosi peräti 147 m:n korkeuteen (nykyisin 137 m), ja sen ympärillä oli joukko pienempiä - kuningattarille tarkoitettuja - pyramideja sekä kulttirakennuksia. Pyramidit oli päällystetty kiillotetuilla kalkkikivilevyillä, joita saatiin Niilin toiselta rannalta Turan louhoksilta. Nämä ovat kuitenkin ajan myötä kadonneet.

Uuden valtakunnan aikana faraoille ei enää rakennettu pyramideja vaan käyttöön tulivat kalliohaudat, joista suurin on farao Seti I:n hauta Kuninkaiden laaksossa. Sisäänkäynnistä johtavat portaat katkaisi hautakuilu, joka lienee rakennettu haudanryöstäjien esteeksi. Ensimmäisessä kerroksessa on keskeneräinen huone (?) ja aivan portaiden alapäässä varsinainen Seti I:n hautakammio.

Egyptissä muodostivat taide ja uskonto erottamattoman kokonaisuuden. Hauta- ja uhrihuoneiden korkokuvat ja maalaukset kuvasivat uhreja, hautaustoimitusta sekä jokapäiväistä elämää. Kun papit olivat suunaukaisemis-seremonialla tehneet kuvat eläviksi, ne olivat vainajien käytettävissä tuonpuoleisessa elämässä. Näin on ymmärrettävissä se, miksi egyptiläisillä ei ollut taide- eikä taiteilija-sanaa. Kuvista tuli poistaa kaikki tilapäisyys ikuistamalla ja siirtää yleiskäsitteet, kuten yhteiskunnallinen asema, tuonpuoleiseen. Niin ikään ei kuvattu yksilöllisiä piirteitä puhumattakaan iästä tai vioista. Aina pyrittiin kuvaamaan vain olennainen, ja käytettiin ns. tyypillistä kuvakulmaa, jossa ei siis ollut perspektiiviä. Esineitä ei kuvattu siten kuin ne nähtiin, vaan sellaisina kuin niiden tiedettiin olevan.


Farao Ekhnatonin aikana edellinen taideperinne katkesi. Amarna-tyyli hylkäsi entisen ihannoivan kuvaustavan ja otti käyttöön realismin. Faraon kuvat saatettiin tehdä jopa tarkoituksellisen rumentaviksi. Lisäksi nyt alettiin kuvata liikettä, perspektiivi tuli käyttöön ja aihepiirit muuttuivat epävirallisemmiksi. Uutta oli esittää farao suutelemassa lapsiaan tai osoittamassa syvää surua. Tältä ajalta lienevät myös ensimmäiset varsinaiset muotokuvat.