ARISTOTELES 384 - 322 eKr.

Valtio

Valtion tehtävänä on organisoida yhteiskunta siten, että mahdollisimman moni saa mahdollisimman paljon onnea. Valtio on niiden kansalaisten yhteisö, jotka riittävät toteuttamaan kaikki elämän tarkoitukset. Se on luonnon aikaansaannos, sillä ihminen on luonnostaan yhteiskunnallinen eläin. Vaikka jokin hallitusmuoto voi olla toista parempi, ei kuitenkaan ole mitään syytä, joka estäisi jonkin toisen olemasta parempi erityisissä olosuhteissa. Jokainen hallitusmuoto on hyvä, mikäli hallitusvalta etsii enemmän kaikkien kuin omaa etuansa; päinvastaisessa tapauksessa jokainen on huono. Jokaisella tyypillä on sen vuoksi turmeltunut rinnakkaismuoto, jolloin se ei enää hallitse hallittujen, vaan hallitsevien hyväksi. Silloin monarkia sortuu despotiaksi, aristokratia oligarkiaksi, timokratia demokratiaksi, rahvaan hallitukseksi.

Ryhdymme tutkimaan mikä hallitusmuoto ja elämäntapa on yleensä paras yhteisölle. Emme pidä silmällä tavalliselle väelle saavuttamattomissa olevaa ylintä hyveellisyyttä, emme sitä kasvatusta, jonka ainoastaan kaikki luonnon ja onnen antimet voivat hankkia, emmekä mielikuvituksellisia suunnitelmia, joita voidaan tehdä huvin vuoksi, vaan sitä elämäntapaa, jonka suurin osa ihmiskuntaa voi omaksua, ja sellaista hallitusmuotoa, jonka useimmat kaupungit voivat saattaa voimaan.
Sen, joka tahtoo perustaa hallituksen omaisuuden yhteisyyden varaan, tulee kysyä neuvoa monien vuosien kokemukselta, joka kyllä selvin sanoin antaa hänen tietää, onko sellainen suunnitelma hyödyllinen, sillä miltei kaikki asiat on jo keksitty. Siitä, mikä monille on yhteistä, pidetään huonoin huoli, sillä kaikki ihmiset pitävät tärkeämpänä omaansa kuin sitä, mikä heillä on yhteisenä muiden kanssa. On välttämätöntä aloittaa omaksumalla yhteisen halun periaate, so. sen osan valtion jäsenistä, joka haluaa pitää yllä uutta valtiosääntöä, tulee olla voimakkaampi kuin sen osan, joka ei halua. On siis selvää, että niiden valtioiden edellytykset ovat parhaat, joissa keskiluokka on suurempi ja pelottavampi kuin joko rikkaat tai köyhät. Aina kun keskiluokan lukumäärä on ollut liian pieni, monilukuisemmat, olivatpa sitten rikkaita tai köyhiä, ovat kukistaneet sen ja ovat anastaneet julkisen vallan. Pääsevätpä rikkaat voitolle köyhistä tai köyhät rikkaista, ei kummassakaan tapauksessa tuloksena ole vapaa valtio.

Asianmukaisesti säädettyjen lakien tulee mahdollisimman tarkoin määrätä kaikkien tapausten ratkaisuista ja jättää mahdollisimman vähän tuomarien harkinnan varaan. Parempi on se että laki hallitsee kuin yksilö. Se, joka uskoo ylimmän vallan kenelle miehelle tahansa, antaa sen villipedolle, sillä sellaiseksi hänen himonsa hänet välistä tekevät. Intohimo vaikuttaa vallassaolijoihin, kaikkein parhaimpiinkin ihmisiin, mutta laki on himotonta järkeä.
On vieläkin tärkeämpää valvoa, ettei väkiluvun kasvu ylitä tiettyä määrää. Jos tämä lyödään laimin, tehdään kansalaiset tietyssä määrässä köyhemmiksi. Ei mitään vajavaista tai raajarikkoista kasvateta suureksi. Tältä terveeltä perustalta tulee kasvamaan kukoistava sivistys ja turvallisuus. Koska korkein hyve on älykkyys, ei valtion ensimmäinen velvollisuus ole kouluttaa kansalaisia eteviksi sotureiksi, vaan kasvattaa heitä käyttämään rauhaa oikein.

Will Durant, Kreikan kulttuuri

Runousoppi

Yleisesti ottaen runous lienee syntynyt kahdesta syystä, jotka kumpikin kuuluvat ihmisluontoon. Ensinnäkin jäljitteleminen on luontaista ihmiselle lapsuudesta pitäen, ja ihminen eroaakin muista eläimistä siinä, että hänen halunsa jäljitellä on suurempi kuin muiden; ensimmäiset tietonsa hän oppii juuri jäljittelyn avulla. Jäljitteleminen tuottaa myös nautintoa. Kokemus on osoittanut, että se minkä katseleminen elävässä elämässä on piinallista, miellyttää meitä kuvana, joka esittää inhottavia eläimiä tai raatoja. Tämä taas johtuu siitä, että oppiminen ei tuota nautintoa ainoastaan filosofeille vaan muillekin, vaikka se heille on hetkellisempää laatua … Kun jäljittely on luontaista meille, samoin kuin harmonian- ja rytmitaju, kehittivät tämänsuuntaisia taipumuksiaan vähitellen ne, joilla niitä eniten oli, ja runous syntyi heidän improvisaatiostaan.

Aristoteles, Runousoppi,
suom. Pentti Saarikoski