Elintarvikesäännöstelyä
Suomen Senaatin päätös
vilja-annosten pienentämisestä.
Annettu Waasassa, 16 päivänä huhtikuuta 1918.
Eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa 2
päivänä kesäkuuta 1917 annetun lain nojalla on Senaatti muuttanut 7 ja 9 §:n 5
päivänä tammikuuta 1918 viljan kulutuksen järjestämisestä antamassaan
päätöksessä kuulumaan seuraavasti:
7 §.
Omavaraistalouksiin kuuluva osa väestöä saa elatuksekseen käyttää henkeä ja
kuukautta kohti yleensä 5 kiloa takavarikonalaisia jauhoja ja ryynejä tai vastaavan
määrän jauhamatonta viljaa.
Kuitenkin on henkisen työn tekijäin kuukautiset annokset ainoastaan 3 kiloa, paitsi
milloin ruokakuntaan kuuluu ruumiillisen työn tekijöitäkin, jolloin näitä varten
saadaan käyttää 5 kiloa jauhoja ja ryynejä tai vastaava määrä jauhamatonta viljaa.
Ne ruokakunnat taasen, joiden jäsenet tekevät erittäin raskasta ruumiillista työtä ja
joihin ei kuulu lapsia, saavat henkeä ja kuukautta kohti käyttää 6 kiloa jauhoja ja
ryynejä tai vastaavan määrän jauhamatonta viljaa.
Elintarvelautakunnan asiana on ratkaista, mihin ryhmään kukin ruokakunta on luettava,
ottamalla huomioon, että omavaraistalouksien vilja-annokset elintarvelautakunnan alueella
eivät saa keskimäärin nousta yli 5 kilon henkeä ja kuukautta kohden.
Kuhunkin kuukausiannokseen tulee sisältyä 1 kilo kuoritusta kaurasta valmistettuja
jauhoja tai ryynejä taikka 2 kiloa jauhamatonta kauraa, mikäli omavaraistaloudella
kauroja on tähän tarkoitukseen käytettävänä yli niiden kauramäärien, jotka
omavaraistalous viljan kulutuksen järjestämisestä annettujen määräysten mukaan saa
käyttää siemeneksi, kotieläinten elatukseen ja palkkioksi uutismaan ottamisesta
viljeltäväksi.
9 §.
Sille osalle väestöä, joka ei kuulu omavaraistalouksiin jaetaan leipäkortteja, jotka
oikeuttavat kortin haltijan elatuksekseen ostamaan päivää kohti 75 grammaa jauhoja tai
vastaavan määrän leipää.
Elintarvelautakunnan harkinnan mukaan myönnettäköön raskaan ruumiillisen työn
tekijöille, vaan ei heidän ruokakuntainsa kevyemmässä työssä oleville jäsenille 50
gramman lisäleipäkortti.
Jos työ suoritetaan ulko-ilmassa ja on erikoisen raskasta, voi elintarvelautakunta
myöntää kaksi sellaista lisäleipäkorttia.
Tämä päätös käy noudatettavaksi 28 päivänä kuluvaa huhtikuuta.
Waasassa, 16 päivänä huhtikuuta 1918.
Maataloustoimituskunnan Päällikkö,
Senaattori E. Y. PEHKONEN.
Eljas Kahra.

Alkuperäiset v:n 1918 kapinan aikana N.S. Vaasan hallituksen
julkaisemat Suomen Asetuskokoelman numerot 12 - 28, Helsinki 1918
Historian Nettilehti http://www.otavanoppimateriaalit.net/nettilehti