Arvioita Tuntemattomasta sotilaasta

(Kuvaposti 10.3.1955)

M e t s o l a , Aarne, tehtaalainen, (sot.arvo sotamies, yksikkö Armeijakunnan al. 1. Pion. Kompp., Kannas):

-  Niin. Mitään tässä Linnan tuntemattomassa ei ainakaan ole liioiteltu. Kielenkäyttöä on varmasti lievennelty hieman kautta kirjan, samaten kuin purnailuakin. Tuli itsekin purnailtua, seisoskeltua tiilireppu selässä kovennettua ripulitautisena ja ylimääräisiä vartiotuureja tuli tehdyksi ja hankituksi. Jäi niitä tuureja vielä tekemättäkin muutamia kymmeniä. - Lotista en voi sanoa sitä enkä tätä, välistä meni neljäkin kuukautta ettei sellaista olentoa nähnytkään. Mutta siellä porukkapurnailussa oli varmasti vallalla miesten kesken samansuuntainen ajattelutapa, jonka hevosmies Korpela toi julki siinä Tuntemattomassa, vähän niinkuin ajan henki. Ja sitä ajan henkeä kait kirjoittajakin on enemmän halunnut tuoda julki kuin tahallisesti solvaista naista. Tämän naisten solvaamisen on vain luonut sivutuotteena eräänlainen tulkinnan väärään suuntaan osuminen. - Kirja on muuten mukava lukea, vanhat muistot vertyvät ja on siinä varmasti niillekin jotakin oppimista, jotka eivät ole omakohtaisesti päässeet niitä rintamaolojen herkkuja maistelemaan.


S u n d e l l , Aarne, maanviljelijä, (sot.arvo sotamies, yksikkö 1. Pr., JR 46. ja 3. Pr., Salla, Maaselkä ja Kannas):

-  Hyvä sotakuvaus. Suomalainen sotilastyyppi hyvin tunnettavana. Sodan kauhuja ei ole mitenkään liioiteltu. Muuten sotilaat vaistosivat yleismaailmallisen silloisen sotilaallisen tilanteen ehkä paremmin kuin Linnan sotilaat, ts. hienoinen tappionaavistus oli vallalla jo siitä asti kun ei tältä retkeltä selviydytty heinänteolle takaisin. Linnan sotilaat eivät olleet mitään purnaajia, vaan olojaan arvostelevia henkilöitä. Linnan sotilaat olivat varmasti ritarillisia naisia kohtaan, mutta kun yksityistapauksissa oli naistenkin suhteen seikkoja, jotka antoivat aihetta miesten esiintyä samalla tavalla kuin hevosmies Korpelakin. - Hevosmies Korpela oli vakaumuksellinen.


S i s s i , Veikko, työmies (sot.arvo alikersantti, yksikkö JR 4, Maaselkä, Syväri ja Kannas):
-  Minusta ainakin vaikuttaa erittäin sopivalta juuri rintamamiehen näkökulmasta katsottuna. Kirja on erittäin totuudenmukainen vankien ampumisineen ja omien teloituksineen, näitä molempia sattui kyllä todellisuudessakin. Minun mielestäni olivat myös ne korsujen koristelut ja puleeraamiset turhaa upseeriston intoilua niissä oloissa. Yleensä upseeristo oli suurpiirteisesti katsottuna tämän Linnan kirjan mukaista. Siellä oli niitä sotahulluja aktiiviupseereita, reserviupseerit olivat rauhallisempia ja miehistöön mukautuvaisempia. Henki on tässä kirjassa yleensä lievennelty paljonkin niiden juttujen suhteen, joita korsukielessä käytettiin ja eihän ne jutut sinään olisi mitään sensuuria milloinkaan läpäisseet.


Historianopettajan arvostelu (Yrjö Ora Karjala-lehdessä 27.5.1955)
Kun Sveitsissä pystytettiin patsas Suomen marsalkalle, oli siihen kirjoitettu myös omistus Suomelle ja sen sankarilliselle kansalle. Ja kun suomalainen menee johonkin Pariisiin tai vaikkapa Sisiliankin pikku ravintolaan, tervehtii häntä isäntä sankarillisen Suomen kansan edustajana ja kohtelee häntä kunniavieraana.
Valhepropagandanko tulosta on tämä käsitys? Tämän kuvan rikki repiminenkö on nyt kansamme kannalta tähdellistä? Ja Linnan kirjako on arvollinen uutta totuutta julistamaan? Sen soturithan suhtautuvat sotaamme vain kaikkein ahtaimmista yksilöllisten näkemysten ja arvojen perspektiivistä (nälkä, vilu, väsymys, pelko), heillä ei ole vähäisintäkään ymmärtämystä sellaisille totuuksille kuin että sotamme synty kytkeytyy tiettyihin historiallisiin syy-yhteyksiin ja että kyseessä oli koko kansan - ja sitä tietä sen yksilöidenkin - elämä ja kuolema.

HYOL:n dokumenttikokoelma: Suomi 1950-luvulla