Kuningas kuolee

Sitten Ludvig XIV lähetti hakemaan pojanpojanpoikansa, viehättävää viisivuotiasta prinssiä, jolla oli suuret pyöreät mustat silmät. Poika saapui hoitajansa rouva de Ventadourin kanssa. Tämä nosti hänet vuoteelle ja nämä kaksi miestä, jotka hallitsivat Ranskaa yhteensä 131 vuotta, katselivat toisiaan vakavina viimeisen kerran. Mignon Ludvig XIV sanoi, sinusta tulee suuri kuningas. Älä jäljittele mieltymystäni rakentamiseen ja sotaan. Päinvastoin, koeta elää rauhassa naapuriesi kanssa. Muista velvollisuutesi ja velvoituksesi Jumalaa kohtaan. Pidä huolta, että alamaisesi kunnioittavat Häntä. Hanki hyviä neuvonantajia ja kuuntele heitä. Koeta parantaa kansasi osaa, mihin minä valitettavasti en ole koskaan kyennyt. Älä unohda, mitä olet velkaa rouva de Ventadourille. Arvoisa rouva, haluaisin suudella häntä. Suudellessaan poikaa kuningas sanoi: Rakas lapsi, annan sinulle siunaukseni koko sydämestäni. Siitä lähtien havaittiin, että hän puhui pikku pojasta kuninkaana ja itsestään kuin olisi jo kuollut: Siihen aikaan jolloin minä hallitsin. Niille hovilaisille, joilla oli pääsy hänen huoneeseensa, Ludvig XIV lausui: Herrat, pyydän teiltä anteeksi antamaani huonoa esimerkkiä. Minun on kiitettävä teitä tavasta, jolla olette minua palvelleet, ja uskollisesta kiintymyksestä, jota olette aina osoittaneet. Olen pahoillani, etten ole voinut tehdä hyväksenne niin paljon kuin olisin halunnut. Siihen ovat syynä vaikeat ajat, joita olemme kokeneet. Pyydän teitä palvelemaan pojanpojanpoikaani yhtä uskollisesti ja alttiisti kuin minua. Lapsella voi olla vaikeuksia edessään. Veljenpoikani tulee hallitsemaan valtakuntaa. Totelkaa hänen käskyjään. … Sitten kutsuttiin sisälle aviottomat pojat du Maine ja Toulouse. He viipyivät jonkin aikaa yksin isänsä seurassa ja sitten oli vuorossa Orléansin herttua … Kuoleva jäi nyt pappien, lääkärien ja puolisonsa seuraan. Markiisitar näyttää olleen oudon kylmä, mutta luultavasti hän oli uupunut. Hän oli tuskin poistunut kuninkaan huoneesta sen jälkeen kun sairaus oli kääntynyt vakavaksi. Muutamien kertoman mukaan Ludvig näki hänen itkevän ja huomautti: Miksi itkette? Luulitteko, että olen kuolematon? Toiset taas väittävät, että nämä sanat oli osoitettu kahdelle lakeijalle. Varmasti hän ainakin sanoi: Luulen, että itken hiukan. Onko huoneessa ketään muita? Eipä silti, kukaan ei hämmästyisi, vaikka itkisin kanssanne. Ja myös: Olen aina kuullut kerrottavan, että on vaikeata kuolla, mutta minun mielestäni se on helppoa. Hän pahoitteli, ettei ollut koskaan kyennyt tekemään markiisitarta onnelliseksi. Hän puhui puolisonsa tulevaisuudesta, mutta tämä vastasi: Minä en ole mitään. Älkää tuhlatko aikaanne tyhjään. Ludvig huomautti saavansa lohtua ajatuksesta, että he ikänsä vuoksi pian pääsisivät jälleen yhteen … Syyskuun 1. päivänä (1715), kolmen viikon kovien kärsimysten jälkeen, Ludvig XIV:n elämä sammui hiljaa kuin kynttilä.

Nancy Mitford, Aurinkokuningas