Suuri siirtolaisuus Amerikkaan

1. a) Milloin ensimmäiset siirtolaiset lähtivät Suomesta Amerikkaan ja b) mihin ensimmäiset siirtolaiset  asettuivat asumaan Suomen Sukututukimusseuran aineiston mukaan?

2. Siirtolaisinstituutin tutkija Jouni Korkiasaari on kirjoittanut artikkelin Suomalaiset maailmalla. Selvitä, miksi ihmiset lähtivät siirtolaisiksi Amerikkaan.

3. Paljonko Suomesta lähti siirtolaisia Yhdysvaltoihin vuosina 1821-1929 Suomen Sukututukimusseuran mukaan?

4. Mistä päin Suomea siirtolaisia lähti eniten (saman www-sivun mukaan)?

5. Mihin he asettuivat asumaan Amerikan mantereella (saman www-sivun mukaan)?

6. Kuvaile siirtolaisen matkareittiä Suomesta Amerikkaan?

7. Miksi Ellis Island oli tärkeä paikka monelle siirtolaiselle?

8. Etsi Ellis Island Liberty State Park -sivulta.Missä Ellis Island? Onko kyseessä viereisen kartan saari A, B, C vai D?

9. a) Millaisia ongelmia suomalaiset siirtolaiset kohtasivat Amerikassa Siirtolaisinstituutin mukaan? b) Millaista toimintaa he järjestivät?

10. Tutustu suomalaisten siirtolaisten kieleen fingliskaan ja  kuvaile tämän kielen erityispiirteitä Jenni Tuomisen artikkelin pohjalta. Mainitse vaikkapa esimerkkejä fingliskan sanoista.   

11. Moniko siirtolaisista palasi kotimaahansa Sukututkimusseuran mukaan?

12. Paljonko Suomen väkiluku olisi nykyisin ilman muuttoliikkeitä Suomen Sukututukimusseuran ja Siirtolaisinstutuutin mukaan?

13. Mistä lähteistä saamme tietoa suomalaisista siirtolaisista (Suomen Sukututukimusseuran sivut 31   ja 33)?

14. Millaista tietoa edellä mainituista lähteistä on mahdollista saada samojen www-sivujen mukaan?

Lisätehtävä

15. Matkustajalaiva Titanic haaksirikkoutui neitsytmatkallaan vuonna 1912. Laivalla oli mukana suomalaisiakin siirtolaisia. Selvitä suomalaisten kohtalo Kalman L. Taniton tietojen ja Siirtolaisinstituutin sivun perusteella.

    

Takaisin Historian Nettilehden pääsivulle