Rikoslain jatkotehtäviä

Seuraavassa on lueteltu muita rikoslain muutoksia 1997-98. Tee tiivistelmä näiden lakien sisällöstä (lopullisessa, eduskunnan hyväksymässä muodossa). Voit hakea tietoja esitysten vaiheista eduskunnassa katsomalla valtiopäiväasiakirjoja.

  1. Hallituksen esitys (38/1997) Laiksi rikoslain 37 luvun muuttamisesta siten, että maksuvälinepetosta ja sen valmistelua sekä näiden rikosnimikkeiden määritelmiä koskevien säännösten sanamuotoja täydennettäisiin siten, että maksuvälineiksi ja maksuvälinelomakkeiksi katsottaisiin myös nykyisen tietotekniikan mukaiset rikokset   

  2. Hallituksen esitys (48/1997) Laiksi rikoslain 7 luvun muuttamisesta siten, että eri aikoina tuomituista ehdottomista vankeusrangaistuksista ei enää jälkikäteen määrättäisi yhteistä rangaistusta, vaan tuomioistuin voisi ainoastaan ottaa uutta rangaistusta määrätessään kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen, jos uusi rikos on tehty ennen sen tuomitsemista.

  3. Hallituksen esitys (16/1997) laiksi rikoslain 29 luvun 1 §:n muuttamisesta veropetosta koskevaa rikoslain 29 luvun 1 §:ää. Ehdotuksen mukaan pykälässä olevaa tekotapaluetteloa täydennetään lisäämällä siihen sellaisen veron määräytymistä koskevan velvollisuuden laiminlyöminen, jolla on merkitystä määrättäessä veroa joko tekijälle itselleen tai toiselle.

  4. Hallituksen esitys 74/1998 sakkoa, muuntorangaistusta ja rikesakkoa koskevien säännösten uudistamisesta. Päiväsakkoja määrättäessä päiväsakon rahamäärä vahvistetaan sakotetun maksukyvyn mukaan. Päiväsakkojen lukumäärä määräytyy rikoksen moitittavuuden perusteella. Sakko lasketaan kertomalla päiväsakon rahamäärä päiväsakkojen lukumäärällä. Rikesakko on sen sijaan markkamäärältään kiinteä sakko.