Tämä sivu on tarkoitettu tietokonetyöskentelyä tukevaksi
monisteeksi oppitunnille. Tätä sivua ei ole tarkoitettu luettavaksi kuvaruudulta. Siirry
varsinaiselle tehtäväsivulle.
Tutki myös artikkeliin liittyvää kuvaa. (Huom! Kuvassa olevaan euriboriin ja
primeihin lisättiin vielä 1-1,5 %:a pankin marginaalia. Viiden vuoden korko kertoi
valmiin Sampo-Leonia pankin asuntolainan koron tuolloin.)
Avaa niihin liittyvä tehtävä 3
alakehykseen. (Ohje: Voit loikkia artikkelin ja kuvan välillä tehtävien
a ja b:n linkkejä klikkaamalla.)
Tässä tutustutaan asuntolainojen korkotilanteeseen syyskuussa 2001.
Lue ensin läpi Helsingin Sanomien artikkeli 26. syyskuulta 2001.
Avaa samaan artikkeliin liittyvä kuvat. (Huomaa vyöryttää kuvaa keskikehyksessä!).
Yhdistä oikea vaihtoehdot lukemasi ja tutkimasi perusteella tehtävässä 4.
(Suurenna alakehystä poikkipalkista hiirellä vetämällä, jos tehtävä ei tunnu
toimivan.)
Asunto on yleensä tavallisen kansalaisen suurin hankinta elämänsä aikana.
Viimeistään, kun muutat pois kotoa, on hyvä alkaa pitää kirjaa tuloistasi ja
menoistasi. Merita on tehnyt sivuilleen hyvän tavallisen ihmisen tulo- ja
menoarvio -laskurin, josta näet, millaisia tuloja ja menoja asunnonostajalla on.
Nuori lainanottaja helposti yliarvio takaisinmaksukykyään.
Valitse lainan määräksi 500 000 mk, laina-ajaksi 20 vuotta,
koroksi 5,0%.
- Kokeile ja vertaa erilaisia lyhennystapoja.
- Mikä oli tulos? (Huomaa vyöryttää alakehyksen sivu laskujen jälkeen loppuu saakka.)
Kokeile erilaisilla luvuilla ja erilaisilla lyhennystavoilla.
Vertaa lopuksi asuntolainojen yleistä
korkotasoa verrattuna opintolainoihin ja kulutusluottoihin.