Aids-epidemia
Koti Ylös Palaute Opeaineisto

Aids-epidemia

Ensimmäiset hiv/aids-tapaukset tulivat esille 1980-luvulla. Nykyisin maailmassa on arviolta noin 40 miljoonaa tartunta- tapausta ja määrä jatkaa kasvuaan.

Tehtävissä tarkastellaan epidemian määrällistä kehitystä, laajuutta, aidsin vastaista työtä sekä erilaisia hankkeita, joilla tartunnan leviämistä pyritään ehkäisemään ja ongelmia lievittämään. Tehtävien painopiste on epidemiasta eniten kärsivissä maissa, mutta tekstissä on myös katsaus Suomen tilanteeseen.

 


 

 

Julkaistu 6.12.2003

Tehtäviin

Monisteeseen

Lähteiden luettelo